Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ~ Jokiklaani ~ Tuuliklaani

Tänne siis vain ja ainoastaan Varjoklaanin tarinat!

Pari juttua:

- Tarkista tarina huolella ennen lähettämistä

- Kirjoita hän- tai minä-muodossa ja käytä imperfektiä

- Yhdellä hahmolla saa olla kaksi tarkistamatonta tarinaa

- Muista tehdä tarinasta riittävän pitkä, että saat kokemuspisteitä

- Älä kirjoita liian pitkää tarinaa!!! max. noin 1300 sanaa

- Yhdestä tarinasta voi saada max. 30 kp

- Nimi-kohtaan hahmon nimi (esim. Lehtitassu)

- Vuodenaika on sama kuin IRL

Varjoklaanin tarinat  1  2  > [ Kirjoita ]

Nimi: Valkopentu

18.04.2018 15:34
Kepin sirpaleet tippuivat sammalille, kun pikkuinen kollipentu ilmestyi maailmaan. Musta naaras nosti hänet veljensä viereen.
"He ovat kauniita", Ohdakepilvi henkäisi uupuneesti. Kaksi pientä pentua vikisivät avuttomina ja painautuivat emoaan vasten hakien lämpöä ja maitoa.
"Tuolle toiselle pitää antaa nimi 'Puolipentu'", Pimeäkasvo tokaisi ja kosketti hännällään nuorempaa pentua. Ohdakepilvi katsahti parantajaan synkästi, mutta käänsi katseensa kahteen poikaansa.
"Tämän suuren pennun nimeksi tulee Kaarnapentu", puhtaanvalkoinen kuningatar naukaisi ja kosketti kuonnollaan pentunsa päälakea. Tuoreen emon katse vaelsi ja pysähtyi nuorempaan pentuunsa.
"Annan hänen nimeksi Valkopentu." Pimeäkasvo nyökkäsi ja katsoi kahta vastasyntynyttä pentua.
"Tähtiklaani heitä suojatkoon", parantaja lausahti ja peruutti ulos pesästä yön pimeyteen.

Heikko lehtikadonauringon valo tunki läpi pentutarhan katosta ja valaisi heikosti pesää. Tänä aamuna klaani oli hyvillään kahdesta uudesta pennusta.
"Minä tahdon nähdä ne, tahdon nähdä ne!" kimeä vinkaisu kajahti pentutarhassa.
"Heijastuspentu, Kaarnapennun ja Valkopennun pitää antaa totutella emoonsa", Liitolento naukaisi terävästi.
"Mutta kun haluan leikkiä heidän kanssaan! Minulla on tylsää", Heijastuspentu sanoi vastaan emolleen.
"Tähtiklaanin tähden! He ovat liian nuoria leikkimiseen", Liitolento tuhahti ja vaimensi tyttärensä.
"Kyllähän Heijastuspentu saa nähdä uudet leikkikaverinsa, mutta hänen pitää olla varovainen, pennut nukkuvat", Ohdakepilvi puuttui keskusteluun. Vaikka emo luuli Valkopennun nukkuvan nuori pentu oli hereillä, vaikka ei vielä saanut silmiään auki.
*En minä nuku!* kolli ajatteli närkästyneenä. Valkopentu alkoi liikkua ja inahdella osoittaakseensa olevan hereillä. Ohdakepilvi kiinnitti katseensa nuorempaan pentuunsa. Emon kurkusta hyrisi kehräys, kun hän katseli pientä pentuaan.
"Kummaa, kun Kaarnapentu ei herää veljensä mekastukseen", Ohdakepilvi kehräsi ja nosti Valkopennun kauemmaksi nukkuvasta veljestään. Valkopennun pienet, valkoiset etukäpälät huitoivat sammalia, kun hän pyöri maassa.
"Hän on huvittavan näköinen!" Heijastuspennun kikatus kuului pentutarhassa.
"Ei saa olla ilkeä Heijastuspentu. Meneppäs siitä ulos leikkimään", Liitolento kehotti tytärtään. Ei kulunut kun silmän räpäys, kyn kuului pienien käpälien ääni, jotka hipsuttivat ulos pesästä aukiolle. Valkopentu olisi tahtonut Heijastuspennun jäävän. Olisi ainakin ollut puhetta jota kuunnella. Kollin pieni häntä viuhtoi puolelta toiselle. Hänellä oli tylsää.
"Tiedätkö missä Hiutalesade on?" tuorein kuningatar kysyi.
*Kuka Hiutalesade on?* pikkuinen kollipentu ihmetteli. Hän ei ollut vielä kuullut koko nimeä tai varsinkaan tiennyt oliko Hiutalesade vihollinen vai liittolainen.
"Hän lähti jaloittelemaan, sanoi että ei jaksaisi olla enää paikoillaan", Liitolento vastasi. Kauniin valkea naaras puuskahti.
"Näiden kahden odottaminen oli hirveää!" naaras tuhisi närkästyneenä, siristellen keltaisia silmiään. Valkopentu tyrmistyi emonsa sanoja.
*Olemmeko me hirveitä?* pentu ajatteli.
"Olemmeko me mielestäsi hirveitä?" hän uskalsi vikistä surkealla äänellä. Pentutarhaan levisi äkkiä hiljaisuus, jonka vain rikkoi Kaarnapennun tuhina ja klaanilaisten naukaisut aukiolta. Ohdakepilvi mietti miten vastaisi nuorelle pennulleen ja Liitolento pysyi vaiti antaakseen Ohdakepilven selittää.
"Ei, ette ole hirveitä. Anteeksi, kun väitin niin pikkuiseni", Ohdakepilvi naukaisi lempeästi. Hellästi kuningatar nosti pentunsa viereensä ja nuolaisi tätä päälaelle.
"Nukuhan nyt, Valkopentu." Pentua todellakin väsytti, joten hän nukahti nopeasti uneen.

"Vaaalkoooopeeentuu! Herätys!" jonkun tai jonkin ääni tunkeutui hänen ajatuksiinsa venytellen ärsyttävästi hänen nimeään. Puoliksi valkoinen pentu käänähti selälleen ja huitaisi ärtyneesti käpälällään ilmaa. Kollin yläpuolelta kuului naurua.
"Olet hassu!" ääni nauroi.
"Minun kanssani ei pelleilä!" Valkopentu ärähti ja räväytti silmänsä apposen auki. Hän yllättyi ja näki edessään melko ison, valkoisen kollin jolla oli ruskeita laikkuja. Hänen ärtymys ei kuitenkaan lähtenyt. Kolli kääntyi vatsellen päästäkseen seisomaan. Valkopentu oli kuvitellut kävelemisen olevan helppoa, mutta se olikin yllättävän vaikeaa. Huterasti hän ponkaisi kissan päälle. Onnistuminen yllätti molemmat ja tuntematon kissa kaatui maahan.
"Valkopentu!" yllättynyt ja vihainen huuto kuului pesän suuaukolta. Molemmat pennut käänsivät katseensa kauniiseen, valkoiseen naaraaseen, joka harppoi juuri sisään. Valkopentu jähmettyi. Hän tunnisti äänen selkeästi.
"Ohdakepilvi", hän takerteli kurkustaan. Kolli ei ollut todellakaan tajunnut miten iso ja kaunis hänen oma emonsa oli. Ohdakepilvi ei huomannut pentujensa silmien auenneen, vaan nappasi Valkopennun Kaarnapennun päältä pois.
"Minähän arvasin. En pystyisi jättämään teitä ilman valvontaa", kuningatar mutisi. Kaarnapentu nousi hoiperrellen ylös ja istahti veljensä viereen. Molemmat pennut tapittivat silmät ammollaan emoaan. Ohdakepilvi huomasi nyt, että häntä tuijotti meripihkan värinen ja keltainen silmäpari, jotka kiiluivat pentutarhan heikossa valossa.
"Te molemmat olette avanneet silmänne!" kahden pennun emo huusi iloisesti.
"Kaarnapentu, sinulla on aivan isäsi silmät ja Valkopentu, sinun silmäsi ovat samallaiset kuin minulla!" Ohdakepilvi intoili. Valkopentu katsoi isompaa pentua.
*Onko hän Kaarnapentu?* hän ihmetteli, mutta vain hetken.
"Tulkaa näkemään Varjoklaanin leiri", valkoinen kuningatar maukui ja katosi ulos pesästä. Kaarnapentu lähti seuraamaan itsevarmana ja katosi pesän seinien toiselle puolelle. Valkopentu ei tahtonut jäädä jälkeen vaan alkoi hoiperrella valoa kohti. Kun pentu työnsi päänsä ulos hämärästä ja tunkkaisesta pentutarhasta hänen täytyi sulkea silmänsä kirkkaassa auringon valossa, mutta ne tuoksut... Raikas ilma, hiirenkorvan varhaiset tuoksut, ne kaikki täyttivät nuoren kissan pään ja hän avasi keltaiset silmänsä ammolleen. Valkopentua tuijotti takaisin sinertävät silmät.
"Hei, Valkopentu! Olen Heijastuspentu!" kissa tervehti iloisesti hymyillen.

//Eka tarina Valkolla c:
//Voisiko Heijastus jatkaa?

Nimi: Heijastuspentu

23.03.2018 16:58
Heräsin pentutarhassa auringon kirkkaisiin säteisiin. Olimme vähittäin siirtymässä kohden hiirenkorvaa, mutta siihen menisi kuitenkin vielä jonkun aikaa. Odotin hiirenkorvaa ja viherlehden aikaa innoissani. Räpytin silmiäni. Nousin pystyyn ja venyttelin kehoani haukotuksen kera. Liitolento nukkui vielä. Loikin ulos pentutarhasta. Ohdakepilvi oli poikinut kaksi kollipentua; Valkopennun ja Kaarnapennun. Loikin heidän ohitseen ja liu'uin ulos. Törmäsin vahingossa johonkin kissaan. Katsoin nolona ja anteeksipyytävästi ylöspäin. Näin vihreiden silmien tuijottavan minuun ja valkoinen kolli heilutti viiksiään huumorintajuisesti.
"Anteeksi", piipitin, "S-se oli vahinko."
"Ei se mitään", kolli sanoi lempeästi, "Suosittelen että kuitenkin tästä lähtien katsot sinne suuntaan minne olet menossa."
"Simpukkamyrsky!" joku huusi kollin nimeä. Simpukkamyrskyksi kutsuttu kolli loikki jonkun tummanharmaan naaraan luo ja heilautti häntäänsä minulle.
"Heijastuspentu", kuulun Raitaruskan äänen ja näin isän hölkkäävän minua kohden sotureiden pesältä. Nousin innostuksesta takajaloilleni ja painoin kuononi isäni kuonoa vasten tervehtiäkseni häntä.
"Etkö sinä mene partioon?" kysyin.
"Eivät kaikki mene", Raitaruska maukui, "Menen illemmalla."
"Pääsenkö mukaan?" kysyin ja loin sinisen anelevan katseen isääni.
"Et ennen kuin sinusta tulee oppilas", Raitaruska murahti, "Silloin pääset partioihin niin usein aikaisin aamulla, että toivot olevasi vielä pentu."
"Enhän toivoisi!" kivahdin, "Minä olen silloin valmiina nousemaan, vaikka keskellä yötä!"
"No hei... Ei puhuta siitä enää", Raitaruska rauhoitteli minua, "Minulla on sinulle asiaa... Tai no näytettävää... Tai miten sen nyt ottaa.... Haluatko oppilaana tehdä vaikutuksen mestariisi?"
Nyökkäsin. Totta kai haluaisin, silloinhan minusta voisi tulla soturikin nopeammin.
"Hyvä", isä maukui ja tuo hymyili hieman, "Haluatko että näytän sinulle hieman taistelu- ja saalistusliikkeitä?"
"Vielä kysytkin!" hihkaisin ja aloin kehrätä innostuneena. Juovikas häntäni huitoi puolelta toiselle. Raitaruska nyökkäsi tyytyväisenä. Tuo pyysi minua seuraamaan. Seurasin isääni tunneliin, mutta sitten tajusin että hän oli viemässä minua ulos leiristä. Pysähdyin ja vilkaisin hermostuneena pentutarhalle.
"No, mikä hätänä?" Raitaruska kysyi.
"Mitä jos Liitolento suuttuu", kysyin, "Ethän sinä voi viedä minua ulos leiristä!"
"Oikea soturi ei pelkää lähteä ulos", Raitaruska murahti, "Ei Liitolento suutu ja jos suuttuu, niin hän saa suuttua minulle. Vai pelottaako sinua lähteä ulos? Ymmärtäisin jos olisit joku... myrskyklaanilainen, mutta me olemme Varjoklaanista. Sano jos et oikeasti halua mennä ulos, niin vien sinut pentutarhaan, mutta jos haluat oikeaksi soturiksi, seuraa minua. No kumpi; metsä ja minä vai pentutarha ja Liitolento?"
Päätin kuitenkin valita Raitaruskan. Isä johdatti minut ulos ja menimme vähän matkan päähän leiristä.
"Pysymme tässä, tämän syvemmälle reviiriin emme mene", Raitaruska maukui ja istuutui, "No, en kouluta sinua niin kovaa, koska olet pentu. Näytähän saalistusasento, miten luulisit miten mennään."
"Pyh, helppoa", tuhahdin, "Sadetassu näytti sen eilen."
Asettauduin maahan. Menin kyyryyn ja vedin etukäpäläni vartaloni alle. Asetin vatsani niin, että se oli vain vähän irti maasta. Sitten paljastin leikkisästi hampaani.
"Hyvä aloitus, mutta häntäsi on liian korkealla", Raitaruska maukui, "Aseta se maahan. Muuten jos se on ylhäällä, saaliit näkevän sen ja juoksevat karkuun."
Yritin uudelleen, mutta taas Raitaruska keksi taas jonkun sanomisen asennostani. Ja taas, kolmannen kerran...
"En jaksa enää", luovutin yhdessä kohdassa, kun Raitaruska antoi taukoa, "Aina sinä keksit vain valittamista jostain. Ei se ole kivaa. Se on normaalia, jos pentu ei osaa saalistusasentoa. Etkä sinä edes näyttänyt mallia..."
"Sinähän sanoit että Sadetassu olisi näyttänyt sinulle sen saalistusliikkeen", Raitaruska kääntyi katsomaan kummissaan minuun.
"Niin mutta kun-", lauseeni keskeytyi kun kuulin jonkun tulevan luoksemme.
"Heijastuspentu!" näin kullankeltaisen soturin Saniaispilkun vieressäni ja tuo sanoi nimeni topakasti. Kollin takaa kurkistelivat Usvakäpälä ja tuon oppilas Orvokkitassu.
"Heijastuspentu", Saniaispilkku toisti nimeni, "Tähtiklaanin nimeen, miksi olet täällä? Emosi on huolesta suunnillaan. Hän luulee jo että kettu tai mäyrä olisi vienyt sinut."
Saniaispilkku huomasi vasta nyt Raitaruskan ja katsoi ohitseni isääni kysyvästi.
"Raitaruska toi minut tänne", mau'uin. Mitään sanomatta Usvakäpälä otti kiinni niskanahastani ja lähdimme leiriä kohden.

Vastaus:

Mukava tarina, mutta minua häiritsi epärealistisuus. Kirjoitusvirheitäkin löytyi muutamia.
10kp
-Tunnus

Nimi: Särötassu

11.03.2018 17:04
“Tästä tulee mahtavaa!” Orvokkitassu mutisi suu täynnä riistaa.
“Et voi olla siitä niin varma. Entä jos Usvakäpälä laittaa sinut kartoittamaan Haaskalan rottatilannetta?” Rastastassu kiusoitteli. Nielaisin myyränpalani, vaikka pysyin hädin tuskin turkissani kaikelta jännitykseltä; Sinerrysvirta oli neuvonut keräämään voimia reviirikierrokseen.
“Oletko sinä koskaan nähnyt rottaa?” utelin Rastastassulta, jonka koulutus oli kestänyt sentään jo neljä kuuta.
“Olen, pari kertaa”, kolli vastasi vakavana.
“Ilmeestäsi päätellen sanoisin, että tähän liittyy jonkinlainen tarina”, Orvokkitassu maukui kehottaen silmillään Rastastassua jatkamaan. Nuori kolli tuijotti ensin hetken ilmeettömänä sisareni pyöreisiin, anoviin silmiin, mutta suli sitten hymyyn.
“Hyvä on, mutta jos tieto tästä lähtee leviämään, voitte olla varmoja, että heräätte joku aamu yltä päältä hiirensapessa”, valkoinen oppilas uhosi. “Ei siinä mitään sen ihmeellisempää tapahtunut. Villiturkki jätti minut oppilasaikani alkuaikoina hetkeksi metsästämään yksin ja satuin törmäämään yksittäiseen rottaan. Ajattelin, että jos sen saisin vietyä tuoresaaliskasan koristukseksi, koko klaani olisi ylpeä. No, tilanne kääntyi lopulta siihen, että minä kökötin puun latvassa paossa alhaalla kiertelevää vihaista rottaa. Villiturkki joutui ajamaan sen pois. En silloin vielä tiennyt, etteivät rotat edes ole Varjoklaanin tavanomaista riistaa.” Rastastassu näytti todella nolostuneelta saatuaan tarinansa loppuun. Orvokkitassun naamalle muotoutui mitä kummallisin ilme ja sitten tämä räjähti poukkoilevaan nauruun. Rastastassu sihahti naarasoppilaalle ja hyökkäsi. Kissat painivat hetken maassa kynnet piilossa, kunnes uusi ääni keskeytti heidät:
“Pidän huolta, että Villiturkki rankaisee sinua, jos mukiloit oppilaani toimintakyvyttömäksi heti ensimmäisenä päivänä.” Puhuja oli Usvakäpälä, joka mulkoili Rastastassua pistävän sinisillä silmillään. Kaksikko päästi irti toisistaan.
“Hän... minä...”, kollioppilas yritti puolustella.
“Se oli ihan kokonaan minun syytäni”, Orvokkitassu kiirehti pelastamaan ystäväänsä. Usvakäpälä tuhahti terävästi oppilaille ja viittasi sitten Orvokkitassun mukaansa. Katselin, kun sisareni harmaa ja tämän mestarin oranssinkirjava turkki katosivat ulos leiristä. Ihmettelin, missä Sinerrysvirta viipyi. Luulin, että meidän kaikkien oli tarkoitus lähteä yhdessä tutkimaan reviiriä. Sitten näin siniharmaan turkin hoippuvan ulos klaaninvanhimpien pesästä ja suuntaavan minua kohti.
“Anteeksi, että kesti. Et osaa kuvitellakaan, kuinka työlästä Raesydäntä on käydä katsomassa”, Sinerrysvirta tuhisi närkästyneenä.
“Taidanpa osata”, hymähdin hiven naurua äänessäni. Raesydämellä oli aina tassullinen “pieniä” askareita sille, joka hänen pesäänsä piipahti. Olin tehnyt noita palveluksia pentuna lähes päivittäin Raesydämen lempeän katseen alla. Minusta oli mukavaa auttaa vanhaa naarasta ja olla hyödyksi. Hän sanoi aina, että olin hänen lempipentunsa. Olinkohan minä nyt hänen lempioppilaansa?
“Lähdetään”, Sinerrysvirta maukui.

Luminen maa tuntui pehmeältä ja hiukan kostealta polkuanturoiden alla, kun suuntasimme ulos leiristä. Aurinko pilkotti pilven raosta ja kevyt tuuli tuoksui lehtikadolta. Pidin siitä.
“Mitä haistat?” Sinerrysvirta kysyi, mutta ei pysähtynyt odottamaan vastausta. Yritin keskittyä tuoksuihin askeltaessani eteenpäin.
“Orvokkitassun ja Usvakäpälän. Tuoksu on vahva”, vastasin lopulta.
“Hienoa, minne päin he menivät?”
“Tuonne”, sanoin ja pysähdyin osoittamaan kohti minulle tuntematonta aluetta.
“Hyvä, sitten me emme mene sinne”, mestarini totesi ja kääntyi vastakkaiseen suuntaan.
“Mitä? Miksi emme?” hämmästelin ja otin rivakasti kulkevan naaraan kiinni.
“Koska haluan tutustua sinuun rauhassa. Ja aivan rehellisesti sanoen minulla ja Usvakäpälällä on ollut hieman eripuraa viime aikoina”, Sinerrysvirta vastasi katse synkkänä.
“Onko se vakavaa?”, utelin varovasti. En halunnut sotkeutua asioihin, jotka eivät minulle kuuluneet, mutta halusin kuitenkin tietää itseni ja sisareni takia, miksi mestarimme eivät tulleet toimeen.
“Ei mitään vakavaa. Olemme vain kumpikin luonteeltamme hieman liian ylpeitä”, Sinerrysvirta vastasi arvoituksellisesti. “No se siitä aiheesta. Haluan, että pystymme luottamaan toisiimme, kun kerran tulemme olemaan lähes jatkuvasti yhdessä koulutuksesi ajan. Jos sinulla on jotain kysyttävää, niin nyt on hyvä hetki kysyä.” Mietin taivaltaessamme eteenpäin kaikkea, mitä tiesin mestaristani. Oliko jotain tiettyä, mitä halusin tietää hänen elämästään? Tietoni rajoittuivat siihen, että Sinerrysvirta oltiin nimitetty soturiksi aivan vähän syntymäni jälkeen, ja että hän oli taitava taistelija ja hyvä metsästäjäkin. Hänellä ei ollut kumppania tai pentuja.
“Kuka sinun mestarisi oli?” kysyin.
“Mäntysydän”, Sinerrysvirta vastasi.
“Varapäällikkö? Vaikuttiko hänen asemansa jotenkin sinun oppilasaikaasi?” utelin mielenkiinnosta.
“Itse asiassa hänet nimitettiin varapäälliköksi vasta neljänneskuu ennen kuin minut nimitettiin soturiksi”, Sinerrysvirta kertoi katse synkentyen. “Vanha varapäällikkö kuoli viheryskään.” Siniharmaalle naaraalle tämä näytti olevan arka paikka.
“Oliko hän sinulle läheinen?” uskalsin udella.
“Oli. Hän oli emoni, Mustasulka”, Sinerrysvirta maukui vaisusti. Pukkasin häntä lempeästi kylkeen.
“Olen pahoillani. Hän varmasti katselee sinua ylpeänä Tähtiklaanista.”
“Toivon niin”, mestari huokaisi ja ravisti itseään hieman. “No, pian saavumme rajalle ja sitten edessämme on pitkä, mutta opettavainen matka.”

Vastaus:

Mukava tarina :) Toivoisin enemmän pituutta, mutta kun tarinasi on kirjotusvirheetön pituus ei ole niin tärkeää.
19kp
-Tunnus

Nimi: Heijastuspentu

05.03.2018 16:16
"Liitolento, eikö Heijastuspennun pitäisi olla avannut silmänsä?" kuului ääni pesän uumenista. Se ei kuulunut emolleni Liitolennolle, vaan toiselle kuningattarelle.
"Hiutalesade, Heijastuspentu avaa silmänsä kunhan hän on valmis", emoni ääni maukui vieressäni. Hän nuolaisi päälakeani. Miksen voinut nähdä häntä ja Hiutalesadetta? Miksi piti olla näin pimeää? Näkivätkö Hiutalesade ja Liitolentokin vain pimeää? Eivät, heillä oli silmät auki? Miksei minullakin voisi olla silmät auki? Huidoin etukäpälilläni sokeasti ilmaa. Olin Liitolennon hännän lämmössä ja kömmin emoni hännän yli. Muksahdin pentutarhan lattialle pois lämpimältä villoilla pehmustetulta sammalvuoteelta. Aloin uikuttaa säälittävästi. Ei minuun sattunut kuitenkaan.
"Voi pikkuiseni", Liitolento maukui lempeästi ja nosti minut taas samalle paikalle missä olin ollut ennen putoamista, "Sinä vain tipuin vuoteeltamme, ei sen pahempaa."
*Tiedän*, tuhahdin mietteissäni, *Vaikken vielä näe mitään, on minulla silti tuntoaistit.*
Käpertyin pieneksi kasaksi emoa vasten. Tunsin tuon hännän sivelevän kevyesti selkääni. Se tuntui mukavalta. Painoin pääni yhtä vuoteella olevaa villapalloa vasten. Aivastin, sillä se kutitti kuonoani. Ja Liitolento ja Hiutalesade kehräsivät kovaan ääneen. Yhtäkkiä kirkas valo alkoi häikäistä silmiäni. Peitin ne etukäpälilläni ja sitten kuin uskalsin ottaa ne pois, näin naamani edessä lempeän harmaan naaraan kasvot. Liitolento!
*Minä avasin silmät!* riemuitsin mielessäni. Suuni nousi hymyyn.
"Heijastuspentu, sinä avasit silmäsi", Liitolento maukui lempeästi, "Ovatpa ne kauniit, ihanan siniset. Katsohan, tuolla on Hiutalesade."
Emoni osoitti hännällään läheiselle sammalvuoteelle, jonka päällä makoili mustavalkoinen naaras, Hiutalesade. Hän nyökkäsi minulle tervehdykseksi ja räpäytti lempeästi silmiään. Heti tajusin pitäväni molemmista kuningattarista.
"Eikö sinulla ole pentuja?" kysyin Hiutalesateelta.
"Ei vielä", tuo vastasi ja alkoi pestä mustavalkoista turkkiaan. Siinä samassa pesän oviaukko rasahti ja sisään astui valkoinen kolli kantaen kahta hiirtä. Kuka hän oli?
"Toin tuomaan teille riistaa", kolli maukui Liitolennolle ja Hiutalesateelle ja laski hiiret molempien kuningattarien eteen.
"Kiitos Rastastassu", Liitolento kehräsi valkoiselle kollille, joka sitten poistui pesästä. Liitolento otti toisen hiiristä ja alkoi syömään sitä.
"Kuka tuo Rastastassu on?" kysyin Liitolennolta, "Hän ei ole niin suuri kuin te. Ja saanko minäkin maistaa tuota hiirtä?"
"Rastastassu on klaanin oppilas", Liitolento vastasi, "Hän ei siis ole enää pentu, muttei soturikaan. Ja ei, et vielä saa syödä riistaa."
Äh... No olisihan minulla maitoa. Kömmin paikkaan, josta Liitolennon maito tuli ja aloin imemään maitoa, makeaa nestettä suuhuni.

"Älä Liitolento, olen jo ihan puhdas", väistelin emoni kieltä pentutarhan ulkopuolella. Emo nuoli minua parhaillaan puhtaaksi. Kohta saisin tavata isäni.
"Kyllä, olet puhdas", Liitolento maukui ja nuolaisi vielä kerran päätäni. Etsin katseellani isääni. Ohi kulki vaaleanruskea kolli, joka suunnisti pentutarhaan. Tuo oli ilmeisesti Hiutalesateen kumppani Lintukarva.
"Missä isä on?" kysyin Liitolennolta.
"Tuossa hän on", emo naukui ja nyökkäsi päällään kohden soturien pesää, josta kömpi ulos ruskea tabbykuvioinen kolli. Tuo juoksi luoksemme.
"Hei", kolli hymyili, "Hei Liitolento ja... Heijastuspentu."
"Heijastuspentu", Liitolento kuiskasi korvaani, "Tässä on isäsi Raitaruska."
"Jipii!" hihkaisin ja heilautin häntääni innostuneena Raitaruskan katseen edessä.
"Sinusta tulee hyvä soturi", isä kehräsi, "Toivottavasti Haukkatähti tekee sinulle hyvän valinnan mestariksesi."
"Toivottavasti sinusta tulee mestarini", mau'uin, "Sinusta tai Liitolennosta."
"Haukkatähti tuskin antaa isää tai emoa pentunsa mestariksi", Raitaruska sanoi, "Mutta muut soturit ovat tosi mukavia. Sinusta ei tule oppilas vielä hetkeen, mutta voin näyttää sinulle jotain taisteluliikkeitä... huomenna."
Vilkaisin Liitolentoon kysyvästi. Emoni nyökkäsi. Odottaisin innolla huomista.

Vastaus:

Hyvä ensimmäinen tarina. Jään odottelemaan jatkoa :)
15 kp

-Ullakolla

Nimi: Särötassu

26.02.2018 22:14
“Minua jännittää", pehmeä, vapiseva kuiskaus siveli korvaani.
"Niin minuakin", mumisin takaisin. Painauduin entistä tiukemmin sisareni pörheään turkkiin ja jaoin harmaan naaraan kireän väreilyn. Olimme odottaneet tätä hetkeä jo kuusi kuuta.
"Orvokkipentu", Haukkatähti aloitti, "olet elänyt klaanissa kuusi kuuta ja nyt aloitat aikasi oppilaana. Tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Orvokkitassuna. Mestariksesi nimitän Usvakäpälän." Mainittu soturi nousi kissajoukon eturivistä ja asteli rauhallisesti Orvokkitassun toiselle puolelle. Usvakäpälä oli oranssinkirjava, voimakkaan oloinen naaras. Hänellä oli ollut oppilaita ennenkin, mutta olin silti erottavinani soturin sinisissä silmissä rahtusen pentumaista riemua ja odotusta.
*Tämä on mestareillekin jännittävä hetki*, tajusin ja jostain syystä ajatus tuntui rauhoittavalta. Jopa suuret ja taitavat soturit kokivat samanlaisia tunteita kuin minä, joka en ollut yhtään suuri tai taitava.
"Välitä oppilaallesi kaikki taitosi ja älykkyytesi", Haukkatähti maukui tuoreelle mestarille. Usvakäpälä taivutti päätään kunnioittavasti päällikölleen ja kosketti sitten neniä Orvokkitassun kanssa. Aistin sisareni innokkuuden, vaikka en tämän kasvoja nähnytkään oppilaan ja mestarin siirtyessä sivummalle seuraamaan nimitysmenojen jatkumista.
"Säröpentu, olet elänyt Varjoklaanissa kuusi kuuta ja on aika aloittaa taipaleesi oppilaana. Tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Särötassuna. Mestarisi olkoon Sinerrysvirta", Haukkatähti julisti klaanille. Aivan läheltä nousi ylös yksi Varjoklaanin lupaavimmista nuorista sotureista. Siniharmaa naaras tassutteli istahtamaan aivan kiinni pentumaisen pörröiseen turkkiini. Katsoin ylös vasta mestarikseni nimitetyn soturin kasvoihin, joilta paistoi peittämätön innostus ja ylpeys. Naaras vilkaisi nopeasti alas minuun ja hymyili.
"Olet uskollinen ja kyvykäs soturi. Välitä kaikki tietosi Särötassulle", maukui Haukkatähti.
"Sen teen", Sinerrysvirta lupasi reippaasti. Hän kumartui ja tökkäsi nenällään omaani hieman kömpelösti. Klaani puhkesi huutamaan:
"Orvokkitassu! Särötassu!" Samassa Orvokkitassu juoksi luokseni perässään Taivaskieli, Simpukkamyrsky ja Hiutalesade. Hetkessä olin ympäröity rakkaimmilla klaanitovereillani.
"Tästä se alkaa", Taivaskieli naukui katsellessaan meitä isän ylpeydellä.

"Jo oli aikakin", kuului ensimmäinen maukaisu, kun menimme klaanin hajaannuttua tervehtimään uusia pesätovereitamme, hyviä ystäviämme Rastastassua ja Sadetassua.
"Et sinä noin voi sanoa", Sadetassu ojensi kollia tönäisemällä tätä.
"Hei, en minä pahaa tarkoittanut. Sitä vain, että jouduin ensin odottamaan pari kuuta sinun nimitystäsi ja sitten toisen mokoman näitä kahta. Minulla on ollut vähän yksinäistä, tiedätkös", Rastastassu valitti, vaikka hymyilikin leveästi.
"Mutta nyt meillä on koko porukka taas kasassa", kehräsin onnellisena ihanista pesätovereistani. Yhteisestä oppilasajastamme tulisi varmasti huikea!
"Laitoimme teille makuupaikat valmiiksi, mutta voitte vapaasti tehdä niistä mukavampia, jos siltä tuntuu", Sadetassu sanoi.
"Ei teidän olisi tarvinnut!" Orvokkitassu maukui ja puski kiitollisena ensin siniharmaata, raidallista naarasta ja sitten vielä pienikokoista valkoista kollia. Sadetassu ja Rastastassu olivat selvästi kasvaneet sen jälkeen, kun olivat aloittaneet koulutuksensa. Molempien vartalo oli saanut lihaksikkaita muotoja, ja pörheä pentukarva oli kadonnut kokonaan. Myös kokoa oli kertynyt oppilaskaksikolle, jopa Rastastassulle, vaikka kolli olikin edelleen normaalia pienempi ikäisekseen.
"Koulutuksenne alkaa huomenna, joten teidän kannattaa mennä nukkumaan. Voin kokemuksesta sanoa, että ensimmäinen oppilaspäivä on uuvuttava", Rastastassu maukui.
"Olkoon vain. Olen valmis", Orvokkitassu julisti uhmakkaasti ja kohensi ryhtiään. Naurahdin, mutta en voinut olla yhtymättä sisareni sanoihin. Olin valmis.

Vastaus:

Ihana nimitystarina! :3 Kuvailusi on upeaa ja pituuttakin oli mukavasti, odotan jo innolla Särötassun seuraavaa tarinaa ^^
16 kp

Nimi: Ullakolla

28.12.2017 15:10
-----------------------------------------------------------------------
Tästä alkavat uudet tarinat

Nimi: Synkkätassu

23.07.2017 19:26
Oppilaiden pesä oli nyt täysin siisti jokaista makuupaikkaa myöten. Huokaisin väsyneesti ja astuin ulos aukiolle pesän hämyisestä valosta. Pudistin turkkiani kuin sateen jäljiltä ja annoin kaiken karvoihin kertyneen pölyn varista maahan. Leirin aukio oli tavallistakin meluisampi, vaikka liikkeellä ei edes ollut erityisen paljon kissoja. Haravoin katseellani melun lähteen tuoresaaliskasalle, missä kaksi enemmänkin soturia kuin oppilasta muistuttavaa kissaa kikatti aivan hervottomasti.
*Sinitassu ja Huurretassu, olisihan se pitänyt arvata*, tuhahdin. Nuo kaksi olivat raivostuttavimmat pesätoverit mitä toivoa saattaa. Kumpikin oli ailahtelevainen ja käyttäytyi usein niin pentumaisesti, etten olisi yllättynyt, vaikka olisin nähnyt kaksikon hinkumassa maitoa kuningattarilta. Ilmeisesti naaraat kuitenkin saivat itsensä taas kerättyä, sillä nämä nousivat taas jaloilleen keräten kummastuneita katseita aukion sotureilta. Huurretassu käänsi päätään ja iskosti katseensa minuun.
"Sieltä sitä nyt tullaan", mutisin hiljaa harmaan oppilaan astellessa luokseni.
"Hei Synkkätassu!" Huurretassu tervehti ylipirteään tyyliinsä.
"Hei", vastasin välinpitämättömästi. Seurasi lyhyt vaivaannuttava hiljaisuus, jonka aikana yritimme selvästi kumpikin keksiä jotain sanottavaa.
"Mitä olet puuhannut tänään?" Huurretassu maukui keveästi ja vähän turhankin tuttavallisesti.
*Me olemme klaani. Kaikkien pitäisi olla kuin yhtä perhettä. Totta kai hän on tuttavallinen*, pieni ääni päässäni intti.
"Siivosin pesämme. Kannattaa ravistella pölyt kunnolla tassuista ja turkista ennen sisään menoa. En haluaisi joutua tekemään samaa touhua aivan heti uudelleen", nau'uin mahdollisimman neutraaliin sävyyn.
"Joo hyvä idea", oppilastoveri totesi ja ravisteli itseään hullunkurisesti ennen kuin pisti päänsä sisään pesään. "Vau! Täällähän on tosi siistiä."
"Niin", maukaisin terävästi. Mitä Huurretassu oikein kuvitteli? Että vain vähän pudistelisin sammalia? Ehkä hän itse hoitaisi asian niin. "Siivoamisen päämäärä on muistaakseni siisteys."
"Joo, niinhän se kai on", Huurretassu hymähti hermostuneesti huomattuaan piikikkään sävähdyksen sanoissani.
"Huurretassu! Tule pian!" Sinitassu ulvoi jarruttaessaan viereemme.
"Mitä nyt? Mikä on vialla?" Huurretassu kyseli huolestuneesti.
"Ei... vaan...", Sinitassu puuskutti, "meidän arviointimme alkaa! Meistä tulee sotureita!" Huurretassu hypähti ilosta ilmaan ja sitten kaksikko jo viilettikin rinta rinnan kohti mestareitaan.
"Hei hei sitten", huokaisin väsyneenä ja pujahdin pesään muistaen ravistella tassuni huolella.

Nimi: Mustatassu

13.06.2017 13:40
Mustatassu kömpi ulos pesästä. "Ompas täällä sateista." Sanoi Mustatssu joka astui ulos. "Niin on täälläkin!" Lehtomarja kuullosti ärtyneeltä. "Lähdemmekö harjoituksiin?" Mustatasu kysyi Lehtomarjalta. "Lähdemme vasta sittrn kun sade on lakannut." Hän huokaisi. "Aha." Mustatassu sanoi ja meni takaisin pesälle. Hän ei voknut nukkua koska sade vain yltyi. "Höh, emme ikinä pääse harjoittelemaan." Mustatassu kuiskaili itsekseen. Hän nukahti. Mustatassu käveli suuren kallion päällä. "Tämä on vain unta." Mustatassu sanoi ja vilkaisi vuorelta alas. Lehtomarja istui piikkipensaassa. "Lehtomarja, miksi istust siellä?" Mustatassu kysi ja hyppäsi vuorelta alas. Vuori oli ainakin 3 puunmittaa korkea, mutta se ei ollut pelottavaa, koska tämä oli vain uni. Lehomarja istui vihaisen näköisenä piikkipensaassa. "Etkö pääse pois?" Mustatassu hämmästeli. "Pääsen, mutta en halua!" Lehtomarja ärähti. "Miksi et halua?" Mustatassu jatkoi kyselyä. "Koska täällä sataa." Lehtomarja sanoi ja juuri Mustatassu heräsi. Hän juoski pesästä ulos ja varmisti ettei Lehtomarja istunut piikkipensaassa. "Nyt voimme lähteä harjoittelemaan!" Lehtomarja huusi. Sade oli lakannut ja Mustatassu halusi kertoa unestaan Lehtomarjalle. "Näin unta, että sinä istuit piikkipensaassa?" Mustatassu aloitti. "Miksi ihmeessä minä istuin piikkipensaassa?" Lehtomarja kysyi hämmästyneenä. "En tiedä, et halunnt tulla siitä pois, koska satoi. "Aika omituinen uni." Lehtomarja sanoi. "Ei kai se ole joku merkki?" Mustatassu kysi pelokkaana. "Ei, koska kissathan näkevät kummallisia unia ja se on luonnollista." Lehtomarja puheli. "Niin kai." Mustatassu sanoi hiljaa. Harjoitusten jälkeen Mustatassu lähtisaalistamaan. "On kamala nälkä, toivottavasti saisin edes hiiren." Mustatassu tuumi ja alkoi katsella ympärilleen. Yhtähkiä hän näki hiiren. "Alan vaania." Mustassu hiipi lähemmäs ja hyppäsi ja sai hiiren käpäliensä väliin. "Jes, nyt vien tämän leiriin." Hän lähti juoksemaan kohti leiriä ja huomasi kauemana kaksi todella laihaa kissaa. Mustassu ei tunnistanut heitä. "He eivät ainakaan ome klaanikissoja." Hän tuumi ja lähti kävelemään kohti leiriä. "Näin tuolla 2 tuntematonta kissaa!" Hän huusi leirin keskeltä. "Missä päin?" Lehtomarja uteli. "Näin heidät lährlä rajaa." Hän sanoi ja käännähti taakse. "Nuo kissat ne ovat." Hän sai kuiskattua Lehtomarjalle. Hoikat mustat kissat olivat tulleet rajan yli leiriin. "Keitä te olette ja mitä te teette leirissämme?" Lehtomarja huudahti. "Haluaisimme ottaa mukaan Mustatassun." Kissat sanoivat yhteen ääneen. "Ette saa ottaa häntä mukaan ja te häivytte nyt!" Lehtomarja huudahti äkäisesti. Kissat vielä vilkaisivat Mustatassuun ja lähtivät hitaasti pois leiristä. Enää heitä ei näkynyt. "Mustatassu, tiedätkö sinä nuo kissat?" Lehtomarja kysyi rauhallisesti. "En ole koskaan nähnytkään." Mustatassu tunnusti. Mustatassu ei voinut nukkua, hän kieri pesässään. Häntä vaivasi ne kissat, jotka halusivat hänet mukaan. "Haluaismme ottaa mukaan Mustatassun." Kissojen äänet soivat hänen päässään.

Vastaus:

Tarinassa on paljon virheitä.
Vuorosanat tulee laittaa uudelle riville eikä pötköön muun tekstin kanssa. Pisteeseen päättyvien vuorosanojen perään ei tule pistettä vaan se tulee vasta johtolauseen loppuun. Ennen johtolausetta tulee tällöin pilkku, näin:
"Tämä on vain unta", Mustatassu sanoi.
Huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin päättyvien vuorosanojen kanssa ei tule tuota pilkkua eli oikeinkirjoitus menee näin:
"Lähdemmekö harjoituksiin?" hän kysyi.
Muista, että johtolause alkaa pienellä alkukirjaimella ellei kyseessä ole erisnimi!
Kirjoita numerot kirjaimin, ei numeroin. Ei 1, 2, 3 vaan yksi, kaksi, kolme.
Vieraiden kissojen tunkeutumisesta leiriin olisi pitänyt kysyä etukäteen liittyneiden viekussa!!! Lisäksi, jos leiriin saapuu vieraita kissoja, asiaa ei hoida tavallinen soturi, kuten Lehtomarja, vaan klaanin päällikkö tai vähintäänkin varapäällikkö.
3 kp

Nimi: Huurretassu

12.06.2017 19:54
Tällä kertaa heräsin ihan itsenäisesti aikaisin aamulla. Änkesin ulos pesästä, vaikka en ollut nuollut sekaista turkkiani puhtaaksi tai järjestykseen.
*Sammakkokynsi saa luvan ilahtua!* mietin ja venytin nyt selkääni.
*Aaahh...* Nostin katseeni, kun näin Korsiläiskän, Varjoklaanin varapäällikön tulevan ulos soturienpesästä, Sammakkokynsi perässä. Höristin korviani, että kuulisin heidän keskustelunsa paremmin.
"Tahtoisin lähteä partioon", mestarini maukui ja käänsi äkkiä katseensa minuun.
"Sopii se, mene vaikka ottamaan aamupartio kiinni. Se lähti juuri äskettäin", varapäällikkö maukui ja viittasi hännällään leirin suuaukolle, mihin Sammakkokynsi lähti tarpomaan. Olin loikki massa hänen peräänsä, kun hän huusi minulle: "Saat luvan auttaa Höyhentulvaa keräämään yrttejä!" Hännänpääni nyki vihaisesti, mutta nyökkäsin, vaikka nenäkäs mestarini ei nähnyt sitä.
*Miksi hän ei ottanut minua mukaansa?* mietin näreästi matkalla parantajan pesään. Kun olin pesän suulla huutamassa tervehdyksen, kuulin tuhinaa ja oletin vielä parantajan nukkuvan. Huokaisin raskaasti ja kävelin takaisin tuoresaaliskasalle ja nappasin siitä eilisen oravan. Ajattelin viedä sen Höyhentulvalle, mutta en viitsinyt koska se oli jo aika vanha ja haisi jo vähän pahalta. Laskin sen takaisin kasaan ja nostin katseeni taivaalle. Se oli kellertävän sininen, eikä vielä aurinkoa näkynyt.
*Voisin saalistaa!* sain mahtavan ajatuksen, joten lähdin pinkomaan ulos leiristä metsään. Metsän tuoksut ja äänet olivat näin varhain aamusta ihania. Lintujen hiljainen viserrys puissa ja riistan hento rapistelu aluskasvillisuudessa, vaikka sitä ei ollut paljoa. Törmäsin kumminkin johonkin, jonka tunsin hyvin. Sammakkokynteen! En ollut huomannut aamupartiota lähelläni ja Sammakkokynsi oli tietysti sen perässä. Mestarini kiepahti ympäri niskakarvat pystyssä, mutta ne laskeutuivat, kun hän tunnisti minut.
"Huurretassu? Mitä sinä täällä teet? Sinun piti auttaa Höyhentulvaa", tummanruskea, raidallinen naaras ärisi kylmällä äänellä.
"Hä... Hän nukkui vielä, joten päätin saalistaa hänelle", vastasin ääni väristen. En ollut osannut odottaa mestarini sanovan niin jäätävällä äänellä, vaikka olikin hyvin itserakas. Sammakkokynsi nosti kuonoaan ja tuhahti myöntäväsi. Häntäni nousi pystyyn, vain siitä että hän oli hyväksynyt tuumani. Lähdin heti kipittämään poispäin hänestä, koska pelkäsin, että hän muuttaisi mielensä. Nostin kuonoani valppaana ja annoin metsän tuoksujen tulla suuhuni, joka oli vähän raollaan.
*Hmm...*, keskityin. En vielä haistanut mitään, joten päätin mennä syvemmälle metsään.
*Tuo taitaa olla hiiri!* tajusin ja yritin paikantaa saalista tarkemmin. Huomasin hiiren ruskean hahmon olevan pähkinäpensaan alla nakertamassa jotain. Hiiri näytti hyvin syöneeltä ja suurelta yksilöltä. Laskeuduin saalistusasentoon. Katsoin nopeasti ympäristöni ettei ollut mitään kuivia lehtiä tai risuja. Onneksi en löytänyt mitään näistä, joten kävin vaanimaan hiirtä. Olin tuulen alapuolella joten ruskea otus ei pystynyt haistamaan minua helposti. Hiiri ei edes keskittynyt muuhun, kuin syömiseen. Asettelin käpäläni kumminkin varovaisesti, enkä antanut liika painoa etukäpäliini tai takakäpäliin, koska hiiri tuntee maan tärähtelyn jos vaani, kuin puolisokea mäyrä. Onneksi vaanimistaitoni olivat hyvät, joten saaliseläin ei huomannut mitään. Olin jo niin lähellä. Enää yksi askel ja olisin voinut loikata, sitten jotain meni pieleen. Tunsin kovaa kipua polkuanturassani ja kiljahdin. Hiiri nosti päätään ja säntäsi jonnekin. Käänsin suuttumuksesta polkuanturani ympäri, että näin mitä siinä oli. Polkuanturassani oli syvälle uponnut, pähkinäpensaan piikki.
*No niin! Miksen ollut ottanut huomioon mahdollisia piikkejä?* mietin äkeästi ja otin tukevan otteen piikistä hampaillani. Olin muutaman kerran nähnyt, kuin Höyhentulva teki niin joten pystyi ottamaan hänestä mallia. Vetäisin voimakkaasti ja piikki irtosi nopeasti. Sylkäisin sen inhottavan piikin maahan ja nuolin muutaman kerran karhealla kielelläni veret pois. Pian en tuntenut enää kipua, joten nyt pystyin taas saalistamaan. Laskin jalalleni painon normaalisti ja lähdin etsimään toista saalista. Onneksi päivän alku oli hyvä, niin riistaa vilisi. Jopa yksi tyhmä hiirenpoikanen hyppäsi melkein suoraan käpäliini, joten se oli helppo saalis.
*Höyhentulva tarvitsee kyllä lisää!* ajattelin ja tassuttelin äänettömästi syvemmälle. Äkkiä kumminkin haistoin vasten mielisen hajun ja näin edessäni ukkospolun.
"Tietysti", murahdin itsekseni ja kännyin takaisin metsään. Kävelin sinne minne olin haudannut hiiren. En kumminkaan aikonut vielä lähteä. Nostin kuonoani ja raotin suutani. Vahva kottaraisen tuoksu tulvahti suuhuni vahvana. Epäilin, että lintu oli lähellä. Laskeuduin vaanimisasentoon ja paikansin saaliini. Lintu nokki maasta matoa nokallaan.
*Sinä olet minun!* ajattelin ja aloin liikkua kottaraista päin. Liu'utin sulavasti kehoani, kuin käärme eikä se tyhmä lintu huomannut mitään! Olin jo tarpeeksi lähellä, että loikkasin. Kottarainen ei ehtinyt tehdä mitään ennen, kun tapoin sen jykevällä puraisulla niskaan. Nostin saaliini iloisesti ja toivoin kehuja, mutta kukaan ei ollut lähistölläni. Se ei minua haitannut. Kävelin nopeasti hiiren luokse, joka makasi kuolleena lehtien alla. Kaivoin sen nopeasti esiin ja lähdin juoksemaan leiriä kohti. Aurinko nousi jo metsän takaa tuoden uutta päivää mukanaan. Kiisin metsikön halki väistellen puita ja hyppien pienten puskien yli. Hidastin kumminkin vauhtiani ennen leirin suuaukkoa ja pujahdin vähän hengästyneenä sisään. Monet kissat olivat jo jalkeilla, joten oletin jo Höyhentulvankin nousseen. Ravasin leirin halki parantajan pesälle.
"Hei!" möngersin saaliseläimet suussani tervehdykseksi. Ruskea, raidallinen naaras nosti päätään.
"Huomenta, Huurretassu", naaras tervehti. Laskin kantamukseni hänen eteensä.
"Toin sinulle ruokaa", mau'uin ystävälliseen sävyyn. Parantaja hymyili minulle ja asettui syömään. Äkkiä vatsani ilmoitti olemassa olostaan murisemalla nälkäisesti. Tunsin nyt nälän koska en ollut syönyt mitään aamulla ja olin varmaan kuluttanut kaiken energiani metsällä. Höyhentulva nosti katsettaan minuun, hyväntuulinen pilke silmäkulmassaan.
"Syö tuo hiiri. En millään jaksaisi syödä sitä", naaras kehräsi ja työnsi hiirenpoikasen eteeni. Kävin ahnaasti syömään saalista. Söin sen nopeasti muutamalla haukkaisulla ja nuolin sen jälkeen tyytyväisenä suutani. Höyhentulvakin oli lopettanut syömisen ja nyt suki itseään. Päätin tehdä saman, koska turkkini näytti likaiselta. Nuolimme rauhassa, hiljaisuuden vallitessa välillämme turkkejamme. Pian olin siinäkin valmis ja nostin katseeni.
"Missä voin auttaa?"

"Olisihan se pakko arvata!" jupisin, kun laitoin viimeiseen punkkiin hiirensappea. Punkki irtosi nopeasti maahan ja purin punkin rikki, ettei se enää vaivaisi Yksikynttä.
"Kiitos, Huurretassu. Nyt voit mennä", klaaninklaanin kiitti vähän äkäiseen äänensävyyn. Nyökkäsin vain takaisin ja peruutin ulos pesästä.
"Mahtavaa!" naukaisin ja kipitin Höyhentulvan pesälle. Parantaja oli antanut minulle tehtäväksi vaihtaa sammaleet Yksikynnen vuoteesta ja ottaa hänestä punkit ja kirput. Onneksi se oli käynyt nopeasti, tai tarpeeksi nopeasti, sillä kärttyisä klaaninvanhin oli vain tiuskinut minulle kokoajan ja minun oli kestettävä se. Koska muistin Höyhentulvan varoituksen pentuajoiltani: "Älä koskaan menetä malttiasi Yksikynnen kanssa." Näin Sinitassun tulevan leiriin suuri orava hampaissaan. Säntäsi siskoni luokse.
"Vau, mikä saalis!" kehuin ja pyörin ympyrää Sinitassun ympärillä.
"Joo, ja näin vaivaa sen nappaamiseen!" siskoni vastasi kömpelösti oravan takaa.
"Taidan viedä sen Yksikynnelle", naaras maukui.
"Ei, tarvitse. Vein hänelle jo kasasta vanhemman oravan", nau'uin iloisesti.
"Huurretassu!" Sinitassu kiljaisi ja läimäisi minua korville.
"Se oli vitsi! Vein hänelle ihan itse saalistamani myyrän", kikatin ja kävin maahan makaamaan vatsa kippurassa. Nauroin kovaa, johon siskoni liittyi ja me makasimme maassa nauraen. Monet tulivat ihmettelemään mistä tämä johtui, jopa jotkut kyselivät: "Onko jotain hätänä?" mutta me emme pystyneet vastaamaan. Nauru kumminkin loppui ja jäin haukkomaan henkeä.
*Olipa kiva nauraa vain siskon kanssa!* ajattelin riemukkaasti ja kampesin seisomaan. Sinitassu henkäili vieressäni ja käänsi innostuneen katseensa minuun.
"Se oli hauskaa!" siskoni myönsi silmät loistaen. Nyökkäsin innokkaasti takaisin, koska en tahtonut vastata. Olipa niin mukava olo! Käänsin katseeni oppilaiden pesälle, missä näin Synkkätassun. Naaras katsoi meihin päin siniharmailla silmillään. Katsoin häntä takaisin harmailla silmilläni. Lähdin tepastelemaan häntä kohti. Synkkätassu oli aina kiehtonut minua luonteellaan. Naaras oli hiljainen ja syrjäytynyt, mutta kumminkin äreä.
"Hei, Synkkätassu!" tervehdin iloisesti. Melkeinpä jopa odotin tummansävyiseltä naaraalta sähinää, mutta hän vastasi.
"Hei", vienosti ja pienesti äreästi.
*Tuleekohan tästä mitään?* mietin.

//Synkkätassu? :3 Kirjoitettua taas tuli :)

Vastaus:

Ihan hyvä tarina kirjoitusvirheistä huolimatta. Mukavan positiivinen tunnelma.
18 kp

Nimi: Synkkätassu

12.06.2017 17:04
"Metsästyspartiota johdan minä. Otan mukaani Synkkätassun, Viherlukin, Simpukkatassun ja Mäyrähampaan", Korsiläiskä ilmoitti. Keräännyimme yhteen tämän ympärille. Mäyrähammas yritti näyttää rauhalliselta, mutta näin tämän hännän vääntyilevän hermostuneesti edestakaisin. Tämä oli hänen ensimmäinen päivänsä soturina. Hän ja Kajastusvalo olivat saaneet soturinimensä edellisenä iltana. Simpukkatassu pukkasi kevyesti entistä pesätoveriamme ja supisi melko kuuluvasti:
"Hyvin se menee. Ei ole mitään syytä vääntyillä kuin sinulla olisi muurahaisia turkissa. Kukaan ei odota sinun pystyvän tänään johonkin, mihin et eilen pystynyt." Mäyrähammas näytti rauhoittuvan veljeni sanoista ja nyökkäsi kiitollisena nuoremmalle kollille. Miten Simpukkatassu osasikin aina löytää juuri oikeat sanat jokaiseen tilanteeseen?
*Hänestä tulisi hyvä päällikkö*, mietin ylpeänä.
"Mennään", Korsiläiskä maukui ja minä lähdin seuraamaan hänen tassunjäljissään ulos leiristä muiden partion jäsenten keveiden askelten seuratessa takanani.

"Mitä haistat?" Korsiläiskä kysyi lähes heti suunnattuamme Haaskalan suuntaan.
"Hiiren, ehkä illalla ohi kulkeneen ketun ja...", keskeytin takaani kuuluviin riitelyn ääniin.
"Asia ei ole alkuunkaan niin", Viherlukki sähisi.
"Onpas! Minä näin", Mäyrähammas raivosi vanhemmalle soturille.
"...ja ongelmia", murahdin lopulta. Korsiläiskäkin oli kääntänyt katseensa kinastelevaan isään ja poikaan.
"Voisitteko te kaksi ystävällisesti lopettaa tuon nahistelun. Synkkätassu tässä yrittää kertoa meille, mitä riistaa lähistöllä lymyää", varapäällikkö naukui kärsivällisesti, mutta tyyneyden alta saattoi kyllä erottaa sanoihin kätkeytyvän piikikkyyden. Kollit hiljenivät ja jäivät kyräilemään hännänmitan päähän toisistaan.
"Minä lähden jäljittämään sitä hiirtä", Simpukkatassu naukui hiljaa ja vilkaisi mestariaan saadakseen tältä luvan. Viherlukki nyökkäsi oppilaalleen terävästi ja Simpukkatassu lähti hiipimään vasemmalle kohti läheistä kosteikkoa.
"Hajaannutaan kaikki. Nähdään tässä hetken kuluttua", Korsiläiskä päätti ja viittoi Mäyrähampaalle ja Viherlukille suunnat, joihin nämä lähtivät etsimään riistaa. Pistin merkille, että ne olivat täysin päinvastaiset. Korsiläiskä ei selkeästikään halunnut enempää nujakoita noiden kahden välille.
"Synkkätassu, mene sinä tuohon suuntaan. Muista pysytellä tuulen alapuolella", kilpikonnakuvioinen kolli ohjeisti ja lähti itsekin hankkimaan tuoresaalista. Hiivin varovaisesti nenä ja korvat tarkkana omaan suuntaani ja huomasin hetken päästä tulleeni pienelle aukiolle, jota reunusti kellertävä heinikko. Ylitin paljaan maa-alueen ja jatkoin kulkuani aistit valppaina.
*Myyrä*, ajattelin heti tuoksun kulkeuduttua nenääni. Tunsin hetken pientä hämmennystä siitä, kuinka automaattisesti tunnistin tuoksun, mutta lähdin sitten paikantamaan tuoksun lähdettä. Hiivin pienen juurakon luokse ja sain ilokseni nähdä suuren myyrän sukimassa kuonoaan sen juurella. Askel, askel, ponnistus ja hyppy. Naps! Homma hoidettu. Lähdin tulosuuntaani roikottaen saalistani terävissä hampaissani.

Tultuani takaisin auringonvalossa kylpevälle aukiolle hautasin saaliini sen laitamille ja lähdin etsimään lisää riistaa. En kuitenkaan päässyt edes pois aukiolta, kun näin jo heinikon liikahtelevan ja rapisevan. Tuuli oli kääntynyt niin, etten pystynyt haistamaan, mikä eläin heinissä vilisi, mutta en antanut sen häiritä. Kyyristyin matalaksi niin, että vatsani kohtasi karhean ruohikon ja ponnistin sitten heinien sekaan ja suoraan saaliini päälle. Yllätyksekseni sain kuitenkin huomata mätkähtäneeni jonkin itseäni isomman selkään ja tuo eläin ei selvästikään ollut kovin mielissään tempustani.
"Raah!" otus huusi ja yritti tavoitella minua käpälillään. Lipsahdin pois lyhyen turkin peittämästä selästä ja käännyin kohtaamaan vastustajani.
"Mäyrähammas", henkäisin hämmästyneenä.
"No hei, Synkkätassu. Hauska nähdä sinuakin", nuori soturi maukui kuulostaen loukkaantuneelta ja nuolaisi pariin kertaan kylkeään, jota olin raapaissut.
"Anteeksi, en tajunnut, että se olit sinä. Luulin sinua myyräksi", mau'uin, sillä tunsin tarvetta selitellä tekoani. Mäyrähammas katsoi minua huvittuneesti.
"Myyräksi? Enhän minä nyt ihan Ruohokasteelle vedä koossa vertoja, mutta en kai nyt sentään ihan myyrääkään muistuta", kolli kehräsi ja naurahti vielä perään: "Mrau!" Tuijotin häntä hieman epävarmana siitä, tekikö soturi minusta pilkkaa.
"Noh, anteeksi vielä kerran. Minä lähden tästä jatkamaan saalistusta", tokaisin kylmästi ja lähdin kulkemaan poispäin houkuttelevan hiirentuoksun perässä.
"Hei, älä nyt suutu!" Mäyrähammas huusi perääni ja tassutti muutamalla askeleella rinnalleni.
"Hys! Sinä säikytät riistan", sihahdin ja yritin paikantaa haistamaani hiirtä. Onneksi Mäyrähammas tajusi sulkea suunsa. Yllättäen ja hätkähdyttävän nopeasti soturi syöksähti eteenpäin ja työnsi käpälänsä kivenkoloon. Hetken päästä mustavalkoinen kolli nosti päänsä ylös hiiri suussaan.
"Tätä riistaako tarkoitit?", Mäyrähammas mumisi saaliin takaa ja pudotti hiirensä tassujeni juureen.
"Juuri tuota", ärähdin ja käännyin kulkemaan heinien läpi takaisin aukealle, jolle olin haudannut myyräni. Aloin saada tarpeekseni Mäyrähampaasta ja tämän pilkanteosta. Tietystikään kolli ei voinut jättää minua vieläkään rauhaan vaan hetken päästä takaani kuuluivat pehmeät, omia askeliani painokkaammat tassunäänet. Soturi kiihdytti kävelemään vierelleni juuri kun saavuimme heinikosta avaran taivaan alle. Emme sanoneet toisillemme mitään, kun kävin hakemassa myyräni ja lähdimme kulkemaan takaisin kohti paikkaa, missä meidän oli määrä tavata toiset. Myyräni oli kohtalaisen suuri eikä minun onnistunut saada siitä kunnon kanto-otetta, joten kompastuin sen maata laahaaviin takajalkoihin.
"Ketunläjät!" sähähdin ja nousi ylös.
"Anna minun auttaa", Mäyrähammas tarjoutui yllättävän lempeällä äänensävyllä äskeiseen kiusoitteluun nähden.
"Pärjään itsekin", nau'uin, mutta kolli ei ollut kuulevinaankaan vaan kaappasi myyräni leukoihinsa hiiren seuraksi ja lähti jatkamaan matkaa. Minun ei auttanut kuin ottaa hänet kiinni. Mäyrähammas kiristi vauhtia jatkuvasti niin, että minun oli yhä vaikeampi pysyä hänen rinnallaan. Ohittaessaan puun mustavalkea soturi tuli niin lähelle, että turkkimme koskettivat. Silloin kolli vilkaisi minua hymyilevillä silmillään. Hätkähdin kauemmas, mutta Mäyrähammas vain jatkoi kulkuaan entiseen tahtiin minusta piittaamatta. Taisin vain kuvitella koko katseen. Juuri ennen kuin saavuimme kohtaamispaikalle, Mäyrähammas antoi myyräni takaisin, jotta saisin itse näyttää sen Korsiläiskälle.
"Hyvin metsästetty", varapäällikkö kehui meitä kaikkia. Simpukkatassun sammakko oli suunnattoman iso eikä Viherlukkikaan ollut jäänyt ilman saalista. Lähdimme tyytyväisin mielin kulkemaan leiriin päin.
"Toivottavasti et aio sentään raahata minua tuoresaaliskasan huippua koristamaan, Synkkätassu", Mäyrähammas vitsaili hiirensä takaa. Murahdin hänelle ärtyneesti ja kiiruhdin edemmäs kulkemaan Simpukkatassun rinnalla.
"Mitä hän tuolla tarkoitti?" veli uteli silmät loistaen viherlehden valossa.
"Ei mitään", mumisin.

Vastaus:

21 kp

Nimi: Huurretassu

04.06.2017 19:05
"Herää, senkin typerä köntys!" murisi joku korvan vieressäni. Raotin loukkaantuneena silmiäni ja avasin ne kokonaan.
"Älä ole hänelle niin ankara", naukui hennompi ääni läheltä.
"Huurretassu! Herää heti paikalla!" Sammakkokynsi karjui. Nousin salaman nopeasti ylös, korvat tarkkaavasti pystyssä.
"Hereillä ollaan!" vastasin hiljempaa hännänpää nykien kiukkuisesti puolelta toiselle. Tuijotin pistävästi mestariani Sammakkokynttä, mutta käänsin katseeni siskooni joka loikki oman mestarinsa Aamulinnun vieressä.
"Mitä me teemme tänään?" Sinitassu kysyi innokkaasti. Höristin korviani kuullakseni Mäyrätassun kuorsauksen ylitse Aamulinnun vastauksen.
"Harjoittelemme taisteluliikkeitä ja sitten te saalistatte klaanille ruokaa." Hätkähdin niin että Sammakkokynsi huomasi.
"Etkö jaksa tälläisiä asioita tehdä?" mestarini irvasi. Kihisin jo kiukusta ja olisin raadellut Sammakkokynneltä korvat päästä jos pesää ei olisi ollut ympärillämme. Harpoin mitään sanomatta ulos pesästä, leirin suuaukolle asti. Odotin Sinitassua joka kirmasi luokseni Aamulintu perässä. Sammakkokynsi tuli viimeisenä kuono pystyssä.
*Osaapa hän olla mukava mestari!* mietin kärttyisästi ja päästin Aamulinnun edelleni. Vanhempi soturi pujahti ulos leiristä ja me muut seurasimme häntä. Hiivimme viherlehden metsässä sille paikalle missä olimme harjoitelleet eilen taisteluliikeitä. Säntäsin äkkiä muiden edelle ja rikoin muutaman oksaa mennessäni maahan säpäleiksi. Juoksin paikalle mihin paistoi hennosti varhaisaamun aurinko. Pysähdyin tassun maata viistäen mäen alas. Sinitassu oli tullut perässäni ja kiiti nyt mäen alas, nopeasti luokseni. Aamulintu ja Sammakkokynsi tulivat vieretysten luoksemme.
"No, niin. Nyt emme opettele uusia taistelu liikeitä teille vaan nyt käytätte älyänne voimananne taistelussa", Aamulintu kertoi hymyilen.
"Ja näyttäkää voittamalla ettette ole mitään kotikisuja!" Sammakkokynsi lisäsi katsoen minuun. Väitin hänelle katseella nyrpeän ilmeen.
"Aloittakaa!" Aamulintu sanoi äkkiä kimeällä äänellä. Asetuimme Sinitassu kanssa vastakkain. Siskoni näytti jännittyneeltä, mutta valmiilta. Äkkiä hän syöksähti minua kohti, mutta väistöin ja annoin poskelle napakan läimäisyn Sinitassun ohi mennessä. Siskoni käännähti ja syöksyi taas minua kohti. Tällä kertaa en väistänyt vaan nousin takajaloilleni ja aloin läimiä Sinitassun korvia valkoisilla käpälilläni. Siskoni perääntyi ja luimisti korvansa ja painautui kyyryn. Laskeuduin vaanimisasentoon kahdelta jalalta taidokkaasti. Häntäni piiskasi ilmaa vimmatusti puolelta toiselle. Sitten Sinitassu loikkasi ilmaan ja suoraan päälleni. Olin odottanut sitä, joten ponnistin voimalla jaloilleni ja Sinitassu lennähti nurin. Kännyin nopeasti ja painoin toisen etukäpälistäni Sinitassun kurkulle ja toisen kyljelle. Vangitsin siskoni maahan.
"Huurretassu, voit päästää Sinitassun", Aamulintu maukui ja jolkutti luokseni.
"Se meni hyvin!" kähisi Sinitassu allani. Nousin hänen päältään ja päästin hänet nousemaan neljälle jalalle.
"Sinitassu tule tänne niin opetan sinua", Aamulintu naukui ja vei sisareni harjoitus kuopan toiselle puolelle. Sen sijana että olisin jäänyt yksin, Sammakkokynsi loikki luokseni.
"Etkö tiedä että vastustaja pitää kynnet esillä?" naaras tiuskaisi äkkiä. Käänsin kylmän harmaan katseeni häneen.
"Teidän!" sihisin hampaitteni välistä. Sammakkokynsi siristi silmiään ja liu'utti kyntensä esille.
"Mitäh...?" kysymykseni jäi vajaaksi, kun mestarini rysäytti minua päin kaikella painollaan. Kaaduin kyljelleni tömähtäen. Sammakkokynsi oli päälläni takomassa turkkiani kynsillään. Kiljuin raivosta ja kierähdin äkkiä vatsalleni. Mestarini loikkasi pois päältä, mutta ei ehtinyt hyökätä, kun olin jo seisomassa neljällä jalalla kynnet paljaina.
"Aarghs!" Sammakkokynsi sähisi ja juoksi minua päin, mutta meni matalaksi ja kierähdin selälleni. Paljastin vatsani mestarilleni joka loikkasi päälleni ja takoi kynsillään pehmeää vatsakarvaani. Sähisin vihaisesti ja työnsin naaraan pois päältäni. Nousin kahdelle jalalle ennen, kun mestarini olisi ehtinyt naulitsemaan minut maahan. Läimin Sammakkokynnen poskille napakoita iskuja tasaisesti. Sammakkokynsi kaatui maahan puolipökertyneenä iskuista. Laskeuduin ja olin jo nopeasti mestarini päällä. Sammakkokynsi rääkäisi ja heitti minut kauemmaksi.
"Auuh!" kiljaisin, kun tunsin niskassani kipua. Käännyin karvat pörhössä mestariani kohti. Jopa Sinitassu oli kuullut huutoni ja rynnisti luokseni, mutta Aamulintu pysytti hänet.
"Antaa heidän taistella", siskoni mestari naukui.
"Mutta he taitelevat kynnet esillä!" Sinitassu parkaisi. Sammakkokynsi jo vaani minua kohti, mutta olin nopeampi. Säntäsin juoksuun ja kun olin mestarini kohdalla tönäisin voimakkaasti hänet kumoon ja olin tällä kertaa voimakkaammin hänen päällään. Naaras vielä huitaisi minua kynsillään kuonoon ja osui tarkasti. Haavasta alkoi pulputa verta joka sokaisi minut, mutta pysyin Sammakkokynnen päällä ja puristin kynteni häneen.
"Hyvä on. Sinä voitit", Sammakkokynsi kähisi allani. Nousin hymyssä suin hänen päältään Sinitassun luokse.
"Vau! En kyllä tahtoisi sinua vastaan taistella oikeasti!" siskoni henkäisi ihastuneena.
"Heh! Enkä minä sinua! Olet nopea!" vastasin hymyillen. Sammakkokynsi oli tullut viereeni.
"Huurretassu. Olet näyttänyt että sinusta on tulossa vahva ja erinomainen taistelija", mestarini myönsi silmät kiiluen. Käänsin hämmentyneenä katseeni häneen.
"Oikeasti?" kysyin epävarmana. Tämä oli niistä harvoista kerroista, kun Sammakkokynsi kehui minua. Mestarini tällä kertaa vain nyökkäsi.
"Teidän piti mennä saalistaman vielä!" Aamulintu huomautti. Käänsin katseeni taas Sinitassuun joka nyökkäsi ja me lähdimme rintarinnan loikkien metsikköön.

Olin vaanimassa oravaa rauhallisesti astellen. Se nakersi terhoa etuhampaillaan. Asettelin askeleeni varoen. Äkkiä orava nosti päätään. Ennen, kun eläin ehti kiivetä puuhun loikkasin ja nappasin sen niskasta kiinni. Tapoin oravan nopealla puraisulla niskaan ja laskin sen maahan.
"Sinitassu voit tulla esiin!" huusin pensaikkoon. Sisareni asteli luokseni pulska hiiri hampaissaan.
"Sinä haistoit minut!" Sinitassu maukui iloisesti.
"Ei vaan kuulin sinut! Kävelit, kuin mäyrä!" kehräsin hyväntuulisesti ja nappasin oravani hampaisiini.
"Tule mennään hakemaan muut saaliit." Kävelimme kätköpaikallemme missä jo oli hyvän kokoinen tuoresaaliskasa. Nappasin siitä kottaraisen ja myyrän suuhuni, kun lähdin kävelemään leiriä kohti. Leirissä meidät otettiin ilomielin vastaan. Useat onnittelivat meitä ja monet kehräsivät. Jopa Sammakkokynsi tuli kehumaan meitä. Minun ja Sinitassun piti hake riistaa vielä kolmesti ennen, kun tuoresaaliskasa oli aivan pullollaan tuoresaalista. Pian näin Aaltotähden astelevan luoksemme. Nostin katseeni isääni.
"Saalistitte hyvin. Olen teistä ylpeä, niin kuin emonnekin on", päällikkö naukui ja nappasi kasasta oravan.
"Tiedätkö mitä?" kysyin Sinitassulta, kun käänsin katseeni hopeahäntään joka loisti yllämme.
"No?" Sinitassu kysyi haukkausten välissä.
"Että olet paras sisko", henkäisin hiljaa Sinitassun korvaan.
"Niin sinäkin", naaras kehräsi takaisin. Söimme pulskan pulun yhdessä loppuun ja sen jälkeen aloimme sukia toistemme turkkeja.
"Olet paras sisko", toistin kehräten kovaa.

//Joo tuli nyt kirjoitettua jotain :'3

Vastaus:

Minua häiritsi suuresti tarinan epärealistisuus. Sammakkokynsi käy oppilaansa kimppuun ilman mitään syytä kynnet esillä? Huurretassu voittaa mestarinsa? Aamulintu ei tee mitään, kun näkee klaanitoverinsa tappelemassa? Ja kaiken tämän jälkeen kissat lähtevät saalistamaan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut? Toivoisin tarinoiden olevan loogisia, mutta tämä ei ollut. Lisäksi siinä oli paljon kirjoitusvirheitä.
9 kp

Nimi: Huurretassu

22.03.2017 19:30
"Huurretassu!" Sammakkokynnen äkinen naukaisu lopetti uneni ja räväytin silmäni auki.
"Antaisit nukkua!" ärähdin unenpöpperöisenä ja nousin seisomaan. Oppilaidenpesä oli pimeä, mutta lämmin. Sinitassu oli jo noussut vuoteeltaan ja Kajastustassu nukkui Mäyrätassun vieressä. Synkkätassu mustaa turkkia taas ei erottanut varjoista ja Simpukkatassu nukkui vähän kauempana siskostaan. Nuolin rintaani silottaakseni turkkiani ja venyttelin nopeasti jalkojani.
"Kesti kauan!" mestarini murahti hiljaisesti ja pujahti ulos pesästä. Seurain perässä hämärälle aukiolle. Sinitassu jo odotti minua.
"Huurretassu! Huurretassu, huomenta!" siskoni intoili ja loikkia luokseni.
"Huomenta vaan", mutisin ja yritin räpyttää silmistäni pois rähmää. Sammakkokynsi ja Aamulintu odottivat jo suuaukolla.
"Menemme taisteluharjoituksiin!" Sinitassu kertoi intoa puhisten ja kirmasi mestariemme luokse. Seurasin vähän hitaammin perässä äkeänä siitä että minut oli herätetty näin aikaisin. Pujahdin ulos leiristä raikkaan kirpeään metsään missä tuoksut sekoittuivat toisiinsa. Seurasin nyt paljon virkeempänä muita kohti harjoituskuoppaa. Siellä yleensä harjoiteltiin taisteluliikeitä. Sinitassu hidasti viereeni. Huomasin sivusilmä siskoni katseessa riemua. Hymyilin itsekin ja laskin häntäni Sinitassun lavoille.
"On mukavaa, kun on tuollainen sisko", kuiskasin hiljaa niin ettei Sammakkokynsi ja Aamulintu kuulleet, vain metsä kuuli. Saavuimme harjoituskuopalle. Laskeuduin hitaasti jyrkkää mäkeä alas, mutta kompastuin johonkin ja kierin loput mäkeä alas jäiselle sammaleelle.
"Hyvä taktiikka tulla mäkeä alas", Aamulintu kehräsi huvittuneena. Nousin ylös ja ravistelin vähäiset lumet turkistani maahan. Sinitassunkin viikset väpättivät pienesti.
"Noniin. Nyt opettelemme ensin toisten klaanien heikkoudet ja vahvuudet. Niin tiedämme miten heitä vastaan voidaan taistella", Sammakkokynsi naukui topakasti ja pyyhki pois kaiken hauskuuden ilmasta. Minä vihasin mestariani, mutta toisaalta pidin hänen luonteestaan mennä suoraan asiaan. Istuin selkä suorana mestarini edessä korvat valmiina ottaman tietoa.
"Ensin Huurretassu mitä Tuuliklaanilaisia vastaan pitää huomata? Mikä on heidän vahvuutensa ja heikkoutensa?" mestarini kysyi äkkiä. Pinnistin muistiani.
"He ovat nopeita, mutta eivät yhtä vahvoja, kun me", vastasin ja katsoin harmailla silmilläni suoraan Sammakkokynteen.
"Oikein hyvä", naaras myönsi ja nyökkäsi. Rinnassani oli pieni riemun kipinä mestarini kehuista.
"Sinitassu mitkä ovat Jokiklaanin heikkoudet?" nyt sai Aamulintu kysyä Sinitassulta jotain.
"Tuota...", siskoni takerteli ja etsi vastausta.
"He voivat uivat joten he voivat yllättää meidät ja saada yllätyshyökkäyksen aikaiseksi, mutta he ovat hitaita", Sinitassu vastasi ja antoi kasvoilleen nousta pieni hymy onnistumisesta. Aamulintu nyökkäsi pirteästi oppilaalleen.
"Huurretassu entä Myrskyklaani?" Sammakkokynsi maukui.
"He ovat vain hiirenaivoisia tomppeleita ja luulevat aina olevansa toisten yläpuolella", murisin. Mestarini ei vastannut siihen, mutta taisi olla tyytyväinen.
"Nyt harjoittelemme etukäpälä sivallusta", Aamulintu naukui ja asettui Sammakkokynnen eteen. Äkkiä vaalean oranssi naaras hyökkäsi kohti mestariani ja huitaisi etukäpälällään Sammakkokynttä kuonoon kynnet piilossa. Tummanruskea Sammakkokynsi väisti iskun ja loikkasi Aamulinnun lapojen päälle. Sinitassun mestari kaatui maahan ja yritti pyristellä pois mestarini alta, mutta ei onnistunut. Sammakkokynsi siirtyi pois Aamulinnun päältä ja päästi itseään kokeneemman soturin nousemaan seisomaan.
"Kokeilkaa te", Aamulintu naukui ja asettui Sammakkokynnen kanssa vähän sivummalle katselemaan. Asetuin Sinitassua vastapäätä ja menin saalistusasentoon häntä viuhtoen puolelta toiselle. Äkkiä hopeanharmaa turkki välähti eteeni ja Sinitassu huitaisi tassullaan minua kohti. Väistin iskun, kuin käärme ja kiersin kehoni niin että sain näykkäistyä siskoni takakoipea. Sinitassu ärähti vihaisesti ja nousi takajaloilleen. Sinitassu hoippui joten päätin käyttää tilanteeni hyväkseni. Nousin itse vahvoille takajaloilleni ja huitaisin suoraan siskoni kasvoja päin valkealla käpälälläni. Sinitassu kaatui rähmälleen routaiseen maahan. Loikkasin hänen päälleen ja litistin Sinitassun alleni. Taistelu oli loppu.
"Loistavaa!" Aamulintu kehui ja loikki luokseni. Nousin itse pois Sinitassun päältä.
"Ihan hyvin se meni, mutta on siinä vielä hiomista"; Sammakkokynsi mutisi.
*Pah! Tuohan meni loistavasti!* mietin äreästi.
"Olit uskomaton!" Sinitassu kehui ja kiehnäsi ympärilläni.
"Olit sinäkin hyvä", rohkaisin siskoani lempeästi.

Asetuin syömään Sinitassun kansaa yhteistä rastasta. Lihaksiani poltteli päivän harjoituksista ja söin nopeasti oman osuuteni. Olin hetkessä valmis.
"Etkö jää vielä?" siskoni kysyi suu täynnä ruokaa.
"En valitettavasti, mutta huomenna pitää olla pirteä päivänharjoituksia varten", nau'uin ja mutisin vielä hyvänyön toivotukset ennen kun pujahdin pesään. Käperryin makuualuselleni ja asetin häntäni kuononi päälle. Hetkessä olin sikeässä unessa.

Vastaus:

Pilkkujen kanssa on vielä paljon opeteltavaa. Olen sanonut tästä ennenkin, mutta muistutan, että tarina on hyvä lukea hitaasti ja rauhassa ennen julkaisua. Hauskaa, että Huurretassulla on hyvä suhde sisareensa.^^
12 kp

Nimi: Huurretassu

16.02.2017 17:21
"Tule jo Huurretassu!" Sammakkokynsi hoputti. Olin nyt metsässä eikä edes aurinko ollut vielä noussut kunnolla.
"Heräsin juuri enkä ole vielä edes syönyt!" murisin puoliääneen.
"Jos sinut herätettäisiin ihanasta unesta niin miltä tuntuisi?" jatkoin äkäisemmin.
"Lopeta tuo valittaminen!" mestarini huudahti. Vaistosin hänessä paljon ärtymystä.
*Hyvä aloitus päivälle! Sammakkokynsi on nyt jo äkäinen!* mietin ja haistelin ilmaa. Huomasin hiiren hajun, mutta se oli valju.
*Hiirenpapanat!* kierosin mielessäni.
"Saalistetaan jotain", Sammakkokynsi sanoi ja istahti alas.
"En osaa", sanoin suoraan. Mestarini laski päänsä rintaansa vasten ja nosti sen taas. Sammakkokynsi asettui vaanimisasentoon ja liu'utti itseään eteenpäin. Naaras oli mielestäni hyvin sulava ja nopea liikkeinen. Mestarini ponnisti eteenpäin ja laskeutui hiiren päälle. Nopea liike niin hiiri oli tuoresaalista.
"Kokeile itse. Muista kepeät askeleet ja ettet astu kuivien lehtien tai risujen päälle." Laskeuduin parhaani mukaan vaanimisasentoon ja yritin ensin liikkumista eteenpäin. Huomasin sen olevan aika helppoa.
"Vaanit kuin puolisokea mäyrä!" Sammakkokynsi raakkui ja haukkasi hiirestään palasen.
*Hah!* tuhahdin mielessäni. Raotin suutani ja annoin lumisen metsän makujen tulvia suuhuni.
*Lintu!* huomasin ja paikansin tuon pullean punarinnan pian. Aloin liukua eteenpäin, kuin käärme. Pieni hetki. Loikkasin linnun niskaan, mutta se pyrähti lentoon.
*Ei noin nopeasti!* mietin ja ponnistin takajaloillani ilmaan. Sain kynsilläni kiinni punarinnan pyrstösulista ja vedin sen maahan. Purin sen niskaan ja lintu valahti veltoksi hampaissani. Nostin voitonriemuisen katseeni Sammakkokynteen. Naaraan suu oli apposen auki.
"Vai muka puolisokea mäyrä!" naukaisin leikkisästi.
"Palataan leiriin. Tämä riittää. Saat pitää vapaata loppu päivänajan. Näytä tuota lintua muuten muillekkin!" mestarini naukui ja nousi jaloilleen. Astelimme tällä kertaa sovussa Varjoklaanin leiriin.

"Vau!" Sinitassu henkäisi, kun sain kertomukseni loppuun.
"Sinä laitoin Sammakkokynnen sanattomaksi, vaikuttavaa!" siskoni touhotti. Olimme syöneet linnun yhdessä ja nyt me vaihdoimme kieliä.
"Huooh! Minua väsyttää. Päätän mennä nukkumaan", nau'uin unisesti. Nousin vähän huterasti jaloilleni ja vaapuin oppilaidenpesään. Se oli tyhjä.
*Kiitos!* mietin kiitollisena. Käperryin mukavasti makuualusilleni ja suljin silmäni. Nukahdin nopeasti uneen jossa näin itseni klaanin loisto saalistajana.

//Lyhyt joo, mutta noh kirjotettua tuli :'D

Vastaus:

Aika paljon virheitä.
10 kp

Nimi: Juovatassu

05.02.2017 17:45
Katsoin Huurretassua auringon viimeisissä säteissä kimalteleviin harmaisiin silmiin, kun hän juoksi rinnalleni.
“Pääset kokoontumiseen. Aikas hienoa “ naukaisin naaraalle hieman kateellisena.
Naaras nyökkäsi pontevasti.
“Kyllähän se on” naaras naukaisi nyökkäyksensä vavistukseksi.
Painoin pääni. Kun naaras huomasi eleen hän sanoi heti:
“Kyllä sinäkin joskus pääset kokoontumisiin.”
“Ai pääsen vai?” kysyin hämmentyneenä.
“Totta kai pääset!” naaras naukaisi iloisesti.
“Oletko ihan varma?” kysyin naaraalta korvat hörössä kiinnostuksesta
“Täysin.”naaras sanoi yhtää empimättä.
“Hei vähän vauhtia!” illan hämärtyessä kuului Lumikkotassun kärttyinen ääni edestäpäin.
“Joo tullaan tullaan!” huusin kiukkuisesti sisareni perään.
Sitten katsoin Huurretassua ja me molemmat säntäsimme matkaan.

Kun saavuimme Kuuhuipun hetkellä klaaniin hyvästelin Fasaanisielun, Sammakkokynen ja Leppätuulen ja lähdin oppilaiden pesälle Lumikkotassun ja Huurretassun kanssa.
Käperryin sammalvuolteelleni ja nukahdin melkein heti.
Kun heräsin, oli kulunut vain vähän aikaa siitä kun palasimme.
Huomasin että Lumikkotassu istui kauempana muista nukkuvista oppilaista.
Tassuttelin hänen viereensä. Tunsin hänen lämpimän kehonsa painautuvan minuun, suljin silmäni ja nukahdin.

Vastaus:

Kannattaa lukea edellisen tarinasi tarkistus. Jokaisen virkkeen jälkeen ei tarvitse vaihtaa riviä.
4 kp

Nimi: Huurretassu

03.02.2017 09:50
Hakeuduin Juovatassun viereen että saisin nähdä kollin reaktion metsästä.
"Upea", Juovatassu henkäisi.
"Niin ensikerta on aina paras kerta", nau'uin vastaukseksi. Kolli katsoi minua hölmistyneenä.
"Älä sano mitään", tuhahdin ja kiristin tahtiani Sammakkokynnen viereen.
"Emmekö voisi mennä eri reittiä? Tämä on jo nähty!" marmatin mestarilleni.
"Jos marmatat isää menemme tämän reitin vielä moneen kertaan", Sammakkokynsi vastasi huulet irvessä. Mutisin vastaukseni ja hidastin askeliani Lumikkotassun ja Juovatassun rinnalle. Lumikkotassu tirskui pienesti.
"Mitä sinä siinä naurat?" kysyin ärähtäen. Naaras vaikeni heti ja heitti minuun katseen.
"Huoh. Anteeksi", mutisin hamppaitteni välistä. Välillä minusta ärsytti muut oppilaat ja silloin piti pitää hermo kylmänä.
"Tulkaa mennään vähän nopeammin mestarit odottavat", tokaisin ja aloin loikkia puiden välissä kohti Sammakkokynttä, Fasaanisielua ja Leppätuulta.
"Hei odota!" Juovatassu huudahti ja kiisi ohitseni.
"Uudet oppilaat", mutisin, kun Lumikkotassu vilahti ohitseni.
"Tiesittekö muuten että on kohta kokoontuminen?" kuulin Leppätuulen naukuvan.
"Kyllä Huurretassu pääsee mukaan", Sammakkokynsi vastasi nyökäten.
*Pääsen mukaan kokoontumiseen!* mietin tohkeissani.
"Tuletko Huurretassu?" Juovatassu kysyi ja katsoi minua odottavasti.
"Joo", vastasin pienesti ja juoksin kollin rinnalle.

//Juovatassu? Sori lyhyys.

Vastaus:

Pieniä kirjoitusvirheitä.
5 kp

Nimi: Myrtti

01.02.2017 19:17
"Herää, herää!" kuului jotenkin kaukaisena Lumikkopennun heiveröinen, mutta innostunut ääni. Säpsähdin hereille ja katsoin siskoani suoraan sinisiin silmiin.
"Minä nukun, sekin hiirenaivo!" sähisin puoliunessa siskolleni.
“Itse olet hiirenaivo!” siskoni sähisi takaisin. Katsoin ympärilleni. "Missä kaikki ovat?" kysyin siskoltani. Hänen katseensa riitti kertomaan minulle kaiken. "Ahaa, nyt minä ymmärrän. Tulit kertomaan että on aika nousta?" kysyin siskoltani nolona.
"Niin" siskoni vastasi kärttyisästi.
Nousin tassuilleni. Kirkas aurinko täplitti maata ja sai minun jo valmiiksi kipeät silmäni kirvelemään.
“Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne Suurkivelle klaanikokoukseen” Aaltotähti kajautti kutsunsa auringon valaiseman Suurkiven huipulta. Juoksin intoa puhkuen kohti auringon täplittämää aukiota.
“Älä töni”maukaisin vilkaisemattakaan siskoani joka juoksi niin kovaa kuin pinistä tassuistaan pääsi pysyäkseen tahdissani. Tunkeuduimme eturiviin, jotta näkisimmä paremmin päälikön.
Näin pienen oppilas ryhmän. Siihen kuului Huurretassu, Simpukkatassu, Sinitassu ja Synkkätassu.
Kun klaani oli koossa Aaltotähti saattoi aloittaa.
“Tänään nimetään kaksi uutta pentua oppilaiksi” Aaltotähti naukui ja katsoi sivusilmällä minua ja siskoani
”Juovapentu ja Lumikkopentu tulkkaa tänne” hän kutsui.
Astelin empien Aaltotähden eteen ja siskoni seurasi peräni
“Juovapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinun on aika tulla oppilaaksi.
Tästä päivästä lähtien, siihen päivään saakka kun saat soturinimesi, sinua kutsutaan Juovatassuksi.
Mestariksesi saat Fasaanisielun.” Aaltotähti kajautti.
Kissajoukosta astui esiin harmaalaikukas naaras, joka istui viereeni ja katseli minua arvioiden.
“Fasaanisielu, olet saanut hyvää koulutusta mestariltasi ja toivon että välität kaiken oppimasi Juovatassulle!” Aaltotähti maukui. Kosketin kuonoja Fasaanisielun kanssa.
“Lumikkopentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi.
Tästä päivästä lähtien, siihen päivään saakka kun saat soturinimesi, sinua kutsutaan Lumikkotassuksi.
Mestariksesi saat Leppätuulen.” Aaltotähti kajautti.
Tummanruskea naaras astui esiin kissajoukosta ja asettui siskoni viereen.
Leppätuuli, olet saanut hyvää koulutusta mestariltasi ja toivon että välität kaiken oppimasi Lumikkotassulle!” Aaltotähti naukui. Leppätuuli kumartui ja kosketti kuonollaan sisareni kuonoa.
“Juovatassu, Lumikkotassu” klaanin kissat naukuivat yhteen ääneen.
Tunsin kuinka Lumikkotassu aivan tärisi vieressäni.
Kun muu klaani oli lähtenyt, näin Huurretassun tulevan meitä kohti.
“Onnittelut myös minulta” hän naukaisi ennen kuin asettui viereemme.
“Ollaan oppilaita!” riemuitsin onnellisena siitä että olin vihdoin ja viimein oppilas.
“Meistä tulee parhaat oppilaat ikinä!” maukaisin niin onnellisena että puskin siskoani.
“No jos te parhaiksi haluatte, teidän täytyy ensin voittaa minut” kuului huvittunut naaraan ääni.
Takanamme seisoi Huurretassu. Naaraan silmissä paloi leikkisä tuli.
“Öööö… sinut vai...”Lumikkotassu kysyi empien. Mutta keskeytin hänet.
“Totta kai me sinut voitetaan!” maukaisin uhmakkaasti.
“Ai voitatte vai?” naaras kysyi kulmat koholla.
“Huurretassu!” kuului Sammakkokynnen kutsunta.
“Nähdään taas joskus” naaras sanoi känntyessään.
“Toivottavasti ei.” siskoni sanoi ja katsoi minua tiukasti ja sitten pois.
“Mitä minä olen nyt sitten sanonut, mikä sinua ärsyttää?” kysyin ärtyneeseen sävyyn.
“Sanoppa minulle, miten me voitetaan meitä paljon vahvempi, isompi ja muutenkin kokeneempi oppilas?” siskoni kysyi minulta sähisten.
“Hetkessä” sanoin yllättyneenä siskoni kysymyksestä mutta sitten tajusin taas puhuneeni yli suuni.
“Ai niin vai?” siskoni kysyi yllättyneenä.
“No ei tietenkää voiteta”sanoin alistettuna siskoni syytteistä.
“Juovatassu ja Lumikkotassu tulkaa tänne menemme kiertämään reviirimme!” Fasaanisielun kutsu soi ilmassa.
“Tulemme mukaanne” kuului takaamme ja sai minut ja siskoni hätkähtämään. Se oli Sammakkokynsi jonka perässä kulki Huurretassu.
Näin kun mestarini nyökkäävän kohti Sammakkokynttä sitten he kääntyivät ja johdattivat meidät pois aukealta.

// tosi laaduton ja tylsä Huurretassu?

Vastaus:

Nimi-kohtaan hahmon nimi. Jos vuorosana päättyy pisteeseen, ennen johtolausetta tulee pilkku. Esimerkiksi:
"Tulemme mukaanne", kuului takaamme.
Mukava tarina, joskin rivinvaihdot ovat paikoittain hieman hassusti kesken vuorosanan.
11 kp

Nimi: Synkkätassu

29.01.2017 15:20
Katselin, kuinka mestarini istui klaanitoverien ympäröimänä ja jakoi päivän raja- ja metsästyspartioita. Ihailin suuresti tämän itsevarmuutta ja tyyneyttä, joilla hän käsitteli kissojen kysymyksiä ja ehdotuksia. Vaikka minusta tuntuikin, etten ikinä kykenisi samaan, halusin tehdä mestarini ylpeäksi kaikin tavoin. Huomasin, ettei Korsiläiskä maininnut listassaan kertaakaan itsensä tai minun nimeä. Hän siis ilmeisesti aikoi käyttää koko päivän koulutukseeni. Tuntui hyvältä saada viettää aikaa kaksistaan Korsiläiskän kanssa, sillä olin todella oppinut, hieman yllättäenkin, pitämään tuosta arvovaltaisesta kollista todella paljon. Samanlaista kiintymystä en ollut ikinä kokenut muita kuin Simpukkatassua kohtaan. Viimein kaikki kissat olivat kaikonneet Korsiläiskän ympäriltä ja saatoin lähestyä häntä rauhassa.
"Kas, huomenta Synkkätassu", mestari tervehti.
"Huomenta. Mitä suunnitelmia sinulla on täksi päiväksi?" kysyin uteliaana.
"Kaikki muut oppilaat lähtivät yhteisiin taisteluharjoituksiin, mutta...", Korsiläiskä sanoi jättäen lauseen jatkon kärvistelemään ilmaan.
"Mutta mitä?" kärtin malttamattomana.
"Mutta minä tiedän hyvän paikan, jossa voisimme harjoitella ihan kaksistaan. Mitäs sanot?"
"Mahtavaa! Lähdetään heti", pompin ylös ja alas kuin pentu. Yksityiset opetustuokiot olivat paljon tehokkaampia ja hauskempia kuin muiden kanssa harjoittelu.
*Simpukkatassu saa sitten yllättyä, kun näytän, mitä olen oppinut*, ajattelin innokkaasti.
"Anteeksi Korsiläiskä, sopiiko häiritä?" paikalle saapunut Höyhentulva maukui.
"Tietysti", varapäällikkö naukui.
"Voisinko lainata oppilastasi joksikin aikaa? Yrttivarasto pitäisi siivota enkä ikinä selviä siitä yksin. Hiirenkorva on jatkuvasti lähempänä ja tuoreille yrteille täytyy saada tilaa", parantaja maukui. Ryhtini lysähti. Joutuisin jäämään koko päiväksi leiriin leikkimään parantajaoppilasta. Korsiläiskä vilkaisi minua anteeksipyytävästi.
"Kunhan huolehdit, että Synkkätassu ehtii mukaani illalla metsästämään", kolli maukui Höyhentulvalle antaen selkeästi ymmärtää, että meillä oli ollut päivälle aivan toisenlaiset suunnitelmat.
"Huolehdin minä", parantajanaaras vastasi välittämättä varapäälliköstä. "Seuraa minua, Synkkätassu."

Päätin alistua huonoon onnenkantamoiseeni ja tehdä työn mahdollisimman nopeasti alta pois.
"Laita käyttökelpoiset kehäkukat tuohon. Kehäkukka on tuo tuossa ja nuo ovat unikonsiemeniä. Pinoa ne vaikka tuohon. Kortetta ei näköjään ole enää jäljellä kuin silppua. Kaiken pilaantuneen ja käyttökelvottoman voit heittää menemään", Höyhentulva luetteli ohjeita niin tiuhaan tahtiin, että päätäni alkoi pyörryttää.
"Hidasta! En minä voi muistaa tuota kaikkea", sähähdin, kun puheesta ei meinannut tulla loppua millään.
"Niin, aivan. Ehkä on parasta, että autan sinut alkuun", parantaja tuumi ja alkoi varmin ottein siirrellä sekalaisesta yrttivarastosta lehtiä ja muita kasvinosia siisteihin pinoihin.
"Noin, pinoa vain kaikki samalta näyttävät ja tuoksuvat kasvit yhteen pinoon ja heitä vanhoilta näyttävät pois. Kyllä sinä varmaan siihen pystyt", naaras maukui viimeisen lauseen kuin ei olisi aivan uskonut kykyihini.
*Hän tarvitsisi oman oppilaan*, mietin työskennellessäni ja pohdin, kuinka tylsää olisikaan olla parantaja. Yrttivarasto oli todellinen sekasotku, mutta hiljalleen se alkoi näyttää taas järjestetyltä.
*Eihän tämä nyt kovin vaikeaa ole*, ajattelin. Höyhentulva tuli tarkistamaan työtäni ja nyökkäsi hyväksyvästi.
"Jatka vain. Minä käyn metsällä." Nyökkäsin ja siirsin jälleen yhden unikonsiemenen oikeaan pinoon.

"Auta! Höyhentulva!" kuului kova huuto ja tuttu kissa ryntäsi sisään. "Missä Höyhentulva on?"
"Metsällä", vastasin hysteeriselle Sinitassulle. "Mikä on hätänä?" Sinitassu aristeli etutassuaan.
"Tassuuni sattuu kamalasti", oppilas valitti dramaattisesti ja näytti minulle anturaansa, johon oli painunut iso piikki.
*Iso melu pienestä asiasta*, ajattelin ärtyneenä. *Olisi luullut, että häneltä olisi mennyt vähintään koipi poikki.*
"Kokeilitko vetää sitä pois?" kysyin hopeanharmaalta naaraalta, joka pudisti päätään.
"Siihen sattuu liikaa", tämä ulisi. Jätin järjestelemäni kissanmintut ja kumarruin tutkimaan oppilastoverini tassua.
"Tiedän, mikä tähän auttaa", sanoin Sinitassulle ja aloin nuolla tämän anturaa piikin ympäriltä. Oppilas pysyi paikallaan hievahtamatta ja antoi minun työskennellä saadakseni piikkiä enemmän ulos. Lopulta piikistä oli näkyvillä sen verran, että sain tartuttua siihen hampaillani. Kiskaisin kovaa.
"Aih!" Sinitassu rääkäisi, mutta olin jo onnistunut ja myös hän huomasi sen. "Vau! Miten sinä tuon osasit?"
"Olen nähnyt, miten soturit tekevät sen", vastasin vähättelevästi. "Nyt sinäkin tiedät, kuinka piikkien kanssa pitää toimia."
"Niinpä. Kiitos Synkkätassu!" Sinitassu hihkaisi ja pinkaisi ulos pesästä. Pyöräytin silmiäni naaraan menolle ja siirsin loput kissanmintut paikalleen.
"Valmista", henkäisin.
"Hyvää työtä", juuri sisään astunut Höyhentulva maukui ja tarkasteli työni jälkiä. "Ja hoidit hyvin myös sen piikin." Katsoin parantajanaarasta yllättyneenä.
"Sinäkö näit sen?"
"Näinpä hyvinkin. Erittäin mallikasta työskentelyä", Höyhentulva naukui hymyillen. "Minä alan olemaan jo aika vanha kissa, mutta oppilasta minulle ei ole vielä siunaantunut. Et sinä haluaisi ryhtyä oppilaakseni?" Hämmennyin kysymyksestä täysin. Minustako parantajaoppilas? Hetkisen harkitsin tarjousta vakavissani, mutta sitten mieleeni muistuivat kaikki Korsiläiskän opetukset, ja se, kuinka paljon nautin elämästäni hänen oppilaanaan.
"En voi", mau'uin vastaukseksi parantajalle ja näin pettymyksen pilkahduksen tämän katseessa. "Mutta toivon, että löydät itsellesi pian oppilaan."
"Niin, sitä minäkin toivon", Höyhentulva sanoi vaipuen omiin mietteisiinsä. Tulkitsin sen luvaksi poistua, joten lähdin etsimään mestariani, joka oli luvannut viedä minut metsälle.

Vastaus:

20 kp

Nimi: Huurretassu

14.01.2017 17:01
Lähestyin Sinitassun kanssa Synkkätassua ja Simpukkatassua.
"Onnittelut teille molemmille!" nau'uin iloisesti.
"Kiitos Huurretassu", Simpukkatassu sanoi.
"Minultakin onnittelut teille", Sinitassu maukui ja puski uusia oppilaita iloisesti. Hymyilin, mutta en tehnyt samallailla kuin oma siskoni.
"Tulkaa valmistimme teille makuusijat enne nimitystä", sanoin ja loikin kohti oppilaidenpesää. Pujahdin sisään. Pesä oli autio koska Kajotassu ja Mäyrätassu olivat lähteneet partioon. Synkkätassu ja Simpukkatassu pujahtivat perässäni pesään ja katselivat ympärilleen. Sinitassu tuli viimeisenä.
"Tässä. Ne eivät ole parhaimpia, mutta niitä voi vähän sitten pehmentää jos tahtoo", nau'uin ja taputtelin kahta makuu paikkaa.
"Kiitos teille", Synkkätassu kiitti hiljaa ja katseli nukkumapaikkaansa.
"Minun on nyt mentävä. Sammakkokynsi kutsuu", tokaisin pikaisesti ja astuin ulos pesästä. Mestarini odotti minua jo leirin suuaukolla.
"Minä tulen!" sanoin ja juoksin Sammakkokynnen luo.
"Jo oli aikakin", naaras tokaisi ja asteli ulos leiristä. Seurasin vaitonaisesti perässä. Metsä oli luminen ja vain muutaman linnun laulu kuului. Astelimme hiljaa metsässä ja lopulta pysähdyimme yhden puun eteen.
"Nyt harjoittelemme puuhun kiipeämistä", Sammakkokynsi julisti ja näytti mallia. Naaras oli ketterä ja kiipesi kolmanneksi matalimmalle oksalle.
"Kokeille itse", naaras sanoi ja huomasin tämän äänessä vähän pilkkaa.
*Kyllä minä sinulle näytän!* uhkasin mielessäni. Tartuin kynsilläni kiinni puun kaarnaan ja aloin kiskoa itseäni ylöspäin. Äkkiä tajusin taktiikan ja kipusin kuin orava ylemmäs. Ylemmäs kuin Sammakkokynsi. Mestarini katsoi minua hämmästyneenä. Hymyilin hänelle ja kapusin aika ylös. Keinuttelin itseäni oksalla.
"Varo ettet putoa!" Sammakkokynsi varoitti. Joku rysähti allani ja oksa meni nopeasti poikki. Putosin vähän matkaa, mutta sain kiinni yhdestä oksasta. Räpiköin sen päälle säikähtäneenä. Sammakkokynsi kapusi viereeni ja katsoi minua tarkkailevasti.
"Ei kai sattunut?" hän kysyi.
"E...ei varmaan", vastasin tyrmistyneen ja tuijotin eteeni. Tasasin hengitykseni ja kapusin alas puusta. Mestarini tuli perässä.
"Olisit voinut loukkaantua tuossa", naaras sanoi moittivasti.
"Anteeksi. En katsonut oksaa", mutisin hiljaa ja allapäin.
"Menemme leiriin. Toivottavasti opit jotain", Sammakkokynsi tuhahti ja nosti kuononsa pystyyn. Mutisin hiljaisen "joo" naukaisun ja seurasin alakuloisesti ylpeää naarasta. Pujahdin sisään leiriin ja laahustin oppilaidenpesälle.
"Mikä sinulla on?" siskoni kysyi. En vastannut hänelle vaan pujahdin oppilaiden pesään. Kävin makuulle ja suljin silmäni. Nukahdin sekaviin ja vähän pelottaviin uniin.

//Joo vähän tönkkö.

Vastaus:

Kajastustassu eikä Kajotassu.
9 kp

Nimi: Synkkäpentu/-tassu

13.01.2017 19:58
"Onko hän nyt ihan varmasti kunnossa?"
"Kyllä, pentusi on täysin terve."
"Kiitos Höyhentulva!" Kuuntelin emon ja parantajanaaraan keskustelua ulkopuolelta. Simpukkapentu oli viimein terve eikä ajoitus olisi voinut olla yhtään täpärämpi; tänään oli meidän aikamme muuttaa oppilaiden pesään! Toisaalta olisin halunnut jäädä pentutarhaan emon kanssa, mutta ajatus kaikesta uudesta jännitti ja innosti sen verran, että hymyilin hieman itsekseni.
"Mitäpä lempipentuni puuhaa?" iloinen ääni havahdutti minut ja käännyin kohtaamaan Ruohokasteen katseen.
"Odotan Simpukkapentua", vastasin kollille tomerana.
"Aah, hän on siis viimein parantunut? Mikä helpotus!" soturi virkkoi aidon välittävänä. Minä ja veljeni olimme onnekkaita saadessamme sellaisen isän.
"Odotatko jo innolla seremoniaa?" Ruohokaste uteli ja istui viereeni. Nyökkäsin irrottamatta katsettani parantajan pesän suuaukosta.
"Teistä tulee hienoja sotureita", kolli kehräsi ja nuolaisi korvaani.
"Sieltä he tulevat!" kiljaisin ja ryntäsin Simpukkapentua vastaan.
"Synkkäpentu!" Simpukkapentu huusi ja lähestulkoon kaatoi minut tervehtiessään.
"Hei Lehtomarja", Ruohokaste tervehti emoa ystävällisesti.
"Hei Ruohokaste", emo vastasi kohteliaasti. Koko perhe oli taas koossa.

"Synkkäpentu, tästä hetkestä siihen päivään, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Synkkätassuksi. Mestariksesi tulee Korsiläiskä." Varapäällikkö astui eteenpäin kissojen rivistöstä ja tuli luokseni.
"Korsiläiskä, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut erinomaista koulutusta ja olet osoittanut olevasi uskollinen ja kyvykäs soturi. Odotan sinun siirtävän kaiken tietosi Synkkätassulle", Aaltotähti lopetti ja Korsiläiskä kumartui koskettamaan kuonoani omallaan.
"Simpukkatassu! Synkkätassu!" klaani huusi onnittelunsa minulle ja veljelleni, joka istui mestarinsa Viherlukin vieressä. Monta kissaa kävi naukumassa meille muutaman sanan ja viimeisenä meitä lähestyi oppilaiden ryhmä.

//Juuu, aika laaduton ja tylsä tarina. Huurretassu?

Vastaus:

7 kp

Nimi: Huurrepentu, - tassu

12.01.2017 17:58
(Tätä on odotettu!)

Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämää kykenevä tänne Suurkivelle klaanikokoukseen!" Aaltotähti kajautti.
"Tulkaa!" huusin ja säntäsin intoa puhisten ulos pesästä aukiolle. Sinipentu seurasi innoissaan ja kaikki muut tulivat perässä vähän hitaammin. Änkesin eturiviin ja tähyilin isääni joka istui suuren kiven päällä. Klani oli vihdoin koossa ja päällikkö aloitti: "Tänään nimitämme kaksi uutta pentua oppilaiksi", isäni sanoi ja katsoi lempeästi minua ja Sinipentua.
"Sinipentu ja Huurrepentu tulkaa tänne eteen", Aaltotähti naukui. Asteli kuono vähän koholla Aaltotähden eteen. Sinipentu käveli rinnallani.
"Sinipentu olet täyttänyt kuusikuuta ja on sinun aika tulla oppilaaksi. Tästä lähtien aina siihen päivään asti kunnes saat soturinimesi sinua kutsutaan Sinitassuksi. Mestariksesi saat Aamulinnun", päällikkö maukui. Aamulintu asteli yleisöstä ja istahti Sinitassu viereen.
"Aamulintu olet saanut hyvää koulutusta mestariltasi ja toivon että välität kaiken oppimasi Sinitassulle", Aaltotähti naukui. Aamulintu ja Sinitassu koskettivat kuonojaan.
"Huurrepentu olet täyttänyt kuusikuuta ja on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä lähtien aina siihen päivään saakka kunnes saat soturinimesi sinua kutsutaan Huurretassuksi. Mestariksi saat Sammakkokynnen", isäni sanoin tutut sanat. Sammakkokynsi astui rehvakkaasti viereeni ja katsoi minua mittailevasti.
*Olen sinulle oikea oppilas*, mietin viekkaasti.
"Sammakkokynsi, vaikka olet kokematon niin toivot että opetat Huurretassun klaanin tavoille. Olet saanut hyvää koulutusta Viherlukilta ja toivon että välität tämän kaiken Huurretassulle!" Aaltotähti päästi viimeiset sanat suustaan. Kosketin kuonoja Sammakkokynnen kanssa.
"Sinitassu, Huurretassu!" klaani huusi. Sinitassu katsoi minuun innostuneena. Vastasin katseeseen.
*Olemme oppiaita*, riemuitsin.

//Huurre on oppilas :)

Vastaus:

Onnea Huurretassulle! :D Kuusi kuuta kirjoitetaan erikseen ja muistathan laittaa vuorosanat uudelle riville.
5 kp

Nimi: Huurrepentu, - tassu

08.01.2017 18:08
"Mutta minua ei väsytä!" Synkkäpentu vikisi ja yritti väkisin päästä parantajanpesään katsomaan Simpukkapentua.
"Synkkäpentu lakkaa vikisemästä ja ala nukkua!" Fasaanisielu komensi. Synkkäpentu hiljeni hetija asettui viereeni.
"Fasaanisielu on kyllä tomera jos tahtoo", kuiskasin Synkkäpennulle. Naaras tuhahti ja käänsi kylkeään. En vastannut mitään vaan menin mukavaan asentoon ja nukahdin melkein saman tien.

Tassuttelin metsässä yksin. Minua ei pelottanut eikä jännittänyt. Lumi nirskui allani ja sai aavemaiseen metsään jotain eloa. Äkkiä kohtasin Sinipennun.
"Mitä sinä teet minun unessani?" ärähdin kiukkuisesti ja samalla vähän hölmistyneesti.
"Samaa voin kysyä sinulta", siskoni vastasi. Kynteni liukuivat esiin.
"Minä voin häätää sinut täältä", sanoin ilkikurisesti. Äkkiä ilmassa kajahti ääni.
"Älkää tapelko. Minä kutsuin teidät tänne lapsukaiset", ääni huusi. Pysähdyin äkisti.
*Mikä tuo ääni oli?* mietin ja nuuhkaisin ilmaa. Ilmassa haistoin jonkun tutun ja samalla niinkodikkaan tuoksun. Sinipentukin huomasi sen.
"Se on emo!" tajusin.
"Miten hän sitten pääsee uniimme? Hän on kuollut!" Sinipentu vinkaisi pelokkaasti. Minä olin tyynesti. Eteemme ilmestyi hisvittävä tähtilauma jonka sitten hetkihetkeltä erotin omaksi emokseni.
"Emo!" kiljaisin ja juoksin lumen halki naaraan luokse.
"Voi Huurrepentu. Olet kasvanut, niin myös Sinipentu!" emomme kehräsi. Sinipentu tuli vähän arasti perässä, mutta tottui äkkiä Hopearaitaan emoomme.
"Oletko sinä todella emomme?" Sinipentu rohkaistui kysymään.
"Kyllä olen. Olen Hopearaita", hopean hohtoinen kissa naukui.
"Minulla ei ole paljon aikaa koska heräätte kohta. Oli vaan niin mukavaa nähdä teidät! Teistä tulee huomenna oppilaita enkä malta odottaa sitä!" emomme intoili, kuin mikäkin pikkupentu.
"Oppilaita?" minä ja sikoni kysyimme hämmentyneinä.
"Ai niin. En olisi saanut paljastaa sitä, mutta minun nyt täytyy mennä! Ensi kertaan siis tapaamme pentu kultani!" emo huusi ja katosi tähtipyörteeseen.
"Hei-hei", mau'uin hiljaa. Sinipentu näytti iloiselta.
"Meistä tulee huomenna oppilaita!" siskoni intoilli.

//Jotain tuli kirjotettua :) Jatkan tämän tarinan loppuun sitten kun kerkeän.

Vastaus:

Mielenkiintoinen tarina. Yleensä pennut saavat kyllä tietää jo etukäteen nimityksestään, koska nimitys tapahtuu pentujen täytettyä kuusi kuuta. Joitain virheitä oli.
7 kp

Nimi: Synkkäpentu

07.01.2017 14:20
Huurrepentu käyttäytyi kuin vastasyntynyt ja huoli Simpukkapennusta sai sappeni kiehumaan vain kovemmin. Onneksi pesätoveri häipyi jo kovaa vauhtia kohti sitä typerää piileskelypaikkaansa.
"Siinähän sinä olet!" Fasaanisielu maukui ja nuolaisi päälakeani. "Et saisi kadota tuolla tavalla."
"Anteeksi", mumisin. Ilmeisesti Simpukkapentu oli tosi kipeä, kun kerran en saanut edes puhua hänelle.
"Fasaanisielu, mitä valkoyskä tekee kissalle?" kysyin kuningattarelta. Tämä mietti hetken vastaustaan ja maukui lopulta:
"Se saa kissan yskimään ja tekee olon tosi kurjaksi, mutta se ei ole niin vakava sairaus kuin viheryskä. Älä huoli, Höyhentulva hoitaa kyllä Simpukkapennun terveeksi." Vastaus ei oikeastaan rauhoittanut mieltäni, mutta jouduin toteamaan itselleni, etten mahtaisi asioille mitään juuri nyt. Toivottavasti Höyhentulva tiesi, mitä teki. Huurrepentu palasi yllättävän pian luoksemme tavallistakin äreämmän näköisenä. Tämä meni heti puhumaan kiihtyneesti Sinipennulle, mutta sisko ei tuntunut jakavan tämän ärtymystä.
"Mitä on meneillä?" kysyin silkasta uteliaisuudesta, mutta en saanut vastausta, sillä keskeltä leiriä kajahti ääni:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!"
"Jes! Klaanikokous!" Sinipentu riemastui ja lähti astelemaan lähemmäksi. Minä, Fasaanisielu ja Huurrepentu menimme perässä ja istahdimme joukon laitamille. Aaltotähti odotteli hetken kissojen kerääntymistä kärsivällisesti Suurkiven päällä ja aloitti sitten:
"Olemme tänään kokoontuneet nimittämään kaksi oppilasta sotureiksi. Sammakkotassu ja Leppätassu, astukaa edemmäs." Sisarukset astelivat jännittyneinä eteen ja Aaltotähti laskeutui heidän luokseen.
"Minä Aaltotähti, Varjoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Sammakkotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan", Sammakkotassu maukui itsevarmasti.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Sammakkotassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Sammakkokyntenä. Tähtiklaani kunnioittaa sisuasi ja uskollisuuttasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi." Aaltotähti kosketti Sammakkokynnen päälakea kuonollaan, tuore soturi nuolaisi päällikön lapaa ja liittyi sitten soturien rivistöön. Aaltotähti kääntyi Leppätassun puoleen ja aloitti jälleen perinteisten sanojen litanian.
*Jonain päivänä minäkin olen tuolla*, tuumin seuratessani katse kirkkaana nimityksen etenemistä.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Leppätassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Leppätuulena. Tähtiklaani kunnioittaa kärsivällisyyttäsi ja taitojasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi." Menot lähenivät loppuaan ja viimein ne päättyivät koko klaanin huutoihin:
"Sammakkokynsi! Leppätuuli!"
*Olisipa Simpukkapentu ollut näkemässä tämän*, mietin surullisena, kun Fasaanisielu alkoi patistelemaan meitä takaisin pentutarhaan.

Vastaus:

10 kp

Nimi: Huurrepentu

04.01.2017 15:27
"Sinne ei saa mennä", sanoin moittivaan sävyyn Synkkäpennulle, kun Höyhentulva laski naaraan eteeni.
"Huurrepentu. Voitko vahtia Synkkäpentua?" parantaja kysyi ja pujahti takaisin omaan pesäänsä vastausta odottamatta.
"Kyllä!" huusin perään, mutta Höyhentulva ei varmaan kuullut sitä.
"Ei minua tarvitse vahtia!" Synkkäpentu ärähti vihaisesti. Katsoin häntä silmiin.
"En minä mikään emo ole! Se kuono kiinni en jaksa kuunnella noita valituksia!" sähisin naaraalle ja käännyin pois Synkkäpennusta. Minä olin nyt hyvin vihainen Synkkäpennulle ja tahdoin olla nyt yksin. Muistin salaisen kokoontumispaikan ja käänsin kulkuni sitä kohti. Pujahdin sisään ja huomasin Kajastustassun ja Mäyrätassun olevan omilla paikoillaan.
"Mitä te täällä teette?" kysyin pöllämystyneenä. Molemmat käänsivät katseensa minuun.
"Häivy pentu! Tämä paikka kuuluu meille nyt!" molemmat julistivat, kuin kuorona ja nousivat jaloilleen. He alkoivat kulkea minua kohti. Mäyrätassu veti huulensa virneeseen.
"Sinä et päihitä meitä joten häivy!" Kajastustassu murisi hiljaa. Minua alkoi olla kuumat paikat. Nostin karvani pystyyn ja aloin sähistä.
"Tämä on yhteinen! Ette te voi omia tätä paikkaa!" sähisin vihaisesti entisilleni pentutovereilleni. Mäyrätassu pysähtyi äkisti.
"Huurrepentu olet ihan tyhmä!" Kajastustassu murisi. Inahdin pelokkaasti ja mietin nopeasti.
"Hyvä on! Minä häivyn ja en ole enää ikinä teidän ystävä!" sylkäisin sanat suustani inhoa täynnä ja loikin pois. Lumi pöllähti, kun juoksin Sinpentua kohti joka istui Fasaanisielun vieressä. Sinipentu käänsi katseensa minuun ja näytti hämmästyneeltä.
"Huurrepentu? Mikä sinulla on?" siskoni kysyi hiljaa ja nojautui lähemmäs Fasaanisielua.
"Kajastustassu ja Mäyrätassu olivat salisessa kokoontumispaikassa, ja he ovat vallaneetnsen!" puuskutin ja vedin henkeä. Sinipentu nytkähti vähän, mutta pysyi tyynenä. Katsoin siskoani ihaillen.
*Kuinka hän pystyy olla noin tyyni, vaikka on hätätilanne?* mietin itsekseni.
"Mitä on meneillä?" Synkkäpentu kysyi ja istahti viereeni.

//Synkkä? Sori lyhyys ei ollut inspiä. :/

Vastaus:

Olivatpa oppilaat ilkeitä :'). Vähän outoa, että parantaja jätti pennun toisen pennun vahdittavaksi. Kirjoitusvirheitä on edelleen aika runsaasti.
5 kp

Nimi: Synkkäpentu

20.12.2016 20:29
"Auh! Sattuu", Simpukkapentu piipitti hiljaa unissaan. Oli yö ja minunkin olisi pitänyt nukkua, mutta se oli mahdotonta, koska pesämme ulkopuolelta kuului jatkuvaa, raastavaa pöllön huhuilua. Vilkaisin Simpukkapennun levottomasti kohoilevaa, valkeaa kylkeä ja tönäisin häntä hellästi. Veljeni avasi silmänsä, mutta niistä uupui niiden tavanomainen kirkas pilke.
"Oletko kunnossa?" kysyin hiljaa varoen herättämästä emoa.
"En tiedä. Kurkkuun sattuu", Simpukkapentu kähisi ja yski sitten. Se havahdutti Lehtomarjan, joka kumartui heti kuuntelemaan Simpukkapennun hengitystä.
"Ei", emo henkäisi hätääntyneenä ja nosti samassa veljeni leukoihinsa ja kantoi pois. Uikutin heidän peräänsä, mutta en voinut tehdä mitään. Yksinäisyys ja pelko kuristivat vatsaani. Pelkäsin niin paljon Simpukkapennun puolesta, että olisin voinut oksentaa. Minne emo oli vienyt hänet? Mikä veljeä vaivasi? Nyyhkytin itsekseni ja yritin hakea lohtua Lehtomarjan makuualusista, mutta ne saivat oloni vain entistä kurjemmaksi. Löysin turvalliselta tuntuvan paikan aivan pesän nurkasta ja käperryin sinne. Pöllö huusi edelleen yössä, mutta lopulta uupumus otti vallan hennosta kehostani ja vaivuin rauhattomaan uneen.

"Synkkäpentu", lempeä ääni herätti minut. Avasin silmäni ja huomasin olevani kasvokkain Fasaanisielun kanssa. Hänen takaansa kurkistelivat Huurrepentu ja Sinipentu.
"Sinun emosi on Simpukkapennun kanssa parantajan pesällä ja hän pyysi minua vahtimaan sinua, kunnes palaa", kuningatar naukui eikä lainkaan huomannut, että hänen kasvattipentunsa olivat aloittelemassa kärhämää hänen selkänsä takana. Pomppasin ylös alusilta ja ravistin roskat turkistani.
"Onko Simpukkapentu kunnossa? Miksi emon pitää pysyä parantajan pesässä?" kysyin Fasaanisielulta.
"Sinun veljelläsi on valkoyskä. Hän toipuu siitä kyllä. Moni muukin on toipunut", läiskikäs naaras virkkoi levoton pilke silmissään, "Mutta lähdetäänpäs nyt jo aamiaiselle. Syöthän sinä jo tuoresaalista?" Nyökkäsin ja liityin Huurrepennun ja Sinipennun rinnalle, joskin varoin menemästä liian lähelle kumpaakaan. Sisarukset olivat ilmeisesti onnistuneet saamaan jälleen häilyvän rauhan välilleen. Kumpikaan pennuista ei kiinnittänyt minuun erityisempää huomiota, mikä oli hyvä, sillä en erityisemmin piitannut kummastakaan. Hiljaisuudessa valitsimme tuoresaaliskasasta riistaa, jonka aamun metsästyspartio oli tuonut ja asetuimme syömään.

Siinä syödessäni kuulin jostain ponnekasta yskimistä.
*Sen täytyy olla Simpukkapentu!* ajattelin toiveikkaana ja yritin paikantaa äänen sijaintia. Fasaanisielu oli puhunut jotain parantajan pesästä, joten sinne minun oli päästävä. Minun oli pakko varmistua siitä, että veli kunnossa. Vilkaisin kaitsijaani päin, mutta tällä oli niin tassut täynnä töitä kasvattipentujensa kanssa, ettei tämä huomannut mitään, kun lähdin hivuttautumaan kohti parantajan pesää. Livahdin sisään yrttientuoksuiseen pesään ja katselin ympärilleni hämärässä valossa. Jälleen kuului yskimistä. Seurasin ääntä mukavien makuupaikkojen luo ja löysinkin pentuetoverini käpertyneenä yhdelle niistä. Simpukkapentu näytti heikolta, kun yhä uudet yskänpuuskat ravistelivat häntä.
"Simpukkapentu?" ilmoitin läsnäoloni kullankeltaisilla läiskillä varustetulle pennulle. Tämä kohdisti samean katseensa minuun hieman yllättyneenä.
"Synkkäpentu! Sinä et saisi olla täällä", hän kähisi.
"Miksi?" ihmettelin. Miksi kummassa en saisi olla siellä, missä veljeni ja emoni olivat?
"Koska...", Simpukkapentu aloitti, mutta pesän uumenista ilmestyneen Lehtomarjan ääni keskeytti hänet.
"Synkkäpentu! Pois täältä! Nyt heti!" emo huusi ja tuuppi minut kovakouraisesti kauemmas Simpukkapennusta. En ollut koskaan nähnyt emoa niin kiihdyksissään.
"Minä voin viedä hänet takaisin pentutarhaan", paikalle ilmestynyt Höyhentulva tarjoutui. Parantajanaaras nosti minut niskanahasta leukoihinsa ja lähti viemään ulos pesästä ja poispäin Lehtomarjasta ja Simpukkapennusta.

//Huurrepentu?

Vastaus:

13 kp

Nimi: Synkkäpentu

18.12.2016 20:38
"...ja sitten minä raapaisin sen naamaan sellaisen viillon, että se pakeni kauas pois, eikä varmasti uskalla enää näyttäytyä meidän reviirillämme", Ruohokaste päätti tarinansa.
"Vau! Kukistitko sen ketun todella aivan yksin?" Simpukkapentu kysyi silmät pyöreinä. Soturi naurahti.
"No en nyt sentään. Meitä oli siellä kokonainen partio. Klaanissa juuri hienointa onkin se, ettet koskaan ole yksin." Nyökkäsin hajamielisesti isämme kertomukselle. Miten edes saattoi olla olemassa kissoja, jotka eivät eläneet klaanissa?
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne Suurkivelle klaanikokoukseen!" kuului huuto aukiolta. Klaanikokous!
"Saammeko mekin tulla, vaikka emme osaa metsästää?" Simpukkapentu kysyi huolestuneena Lehtomarjalta.
"Saatte, jos käyttäydytte nätisti", emo maukui ja johdatti meidät Ruohokasteen perässä ulos, jonne kaikki olivat jo kerääntyneet. Eturivissä istuivat Kajastuspentu ja Mäyräpentu ja Fasaanisielu istui ylpeänä heidän takanaan.
*Heidän oppilasseremoniansa*, tajusin ja jäin istumaan joukon reunamille. Pian Huurrepentu ilmestyi jostain ja otti paikan minun vierestäni.
"Jonain päivänä mekin saamme oppilasnimet", tämä kuiskasi korvaani. Nyökkäsin, olihan se itsestäänselvyys, että meistä kaikista tulisi ennemmin tai myöhemmin oppilaita.
"Mäyräpentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on aikasi tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen päivään, kun ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Mäyrätassuna. Mestariksesi tulee Ruohokaste. Odotan, että hän välittää kaiken tietonsa sinulle", Aaltotähti lausui ja isämme tassutteli rennosti eteen. "Ruohokaste, olet saanut erinomaista koulutusta ja olet rohkea ja uskollinen soturi. Odotan, että siirrät kaiken tietosi Mäyrätassulle." Ruohokaste ja Mäyrätassu koskettivat kuonoja ja Aaltotähti kääntyi Kajastuspennun puoleen.
"Kajastuspentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on aikasi tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä siihen päivään, kun ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Kajastustassuna. Mestariksesi tulee Norovirta. Odotan, että hän siirtää kaiken tietonsa sinulle." Nyt puolestaan Norovirta astui eteen.
"Norovirta, olet saanut hyvää koulutusta ja olet osoittanut olevasi harkintakykyinen ja taitava soturi. Odotan, että välität kaiken oppimasi Kajastustassulle." Mestari ja oppilas koskettivat kuonoja ja klaani alkoi ulvoa uusien oppilaittensa nimiä:
"Mäyrätassu! Kajastustassu!" Kovimmiksi kohosivat Fasaanisielun ja tämän kumppanin, Viherlukin, huudot. Korotin pienen ääneni mukaan ja luimistin korviani, kun Huurrepentu vieressäni huusi entisten pesätovereidemme nimiä riipaisevan kovalla äänellä.
"Voitko vähän hillitä itseäsi?" maukaisin tälle ärtyneenä, mutta pentu ei ottanut kuuleviin korviinsa. Seremonia päättyi ja kissat alkoivat palailla normaaleihin tehtäviinsä.
"Tulkaahan Simpukkapentu ja Synkkäpentu. On nokosten aika", emo maukui ja seurasin tätä sisään pentutarhaan kiitollisena sen hiljaisuudesta ja rauhasta.

Vastaus:

9 kp

©2019 Kuunkehrä - suntuubi.com