Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Myrskyklaani ~ Tuuliklaani ~ Varjoklaani

Tänne siis vain ja ainoastaan Jokiklaanin tarinat!

Pari juttua:

- Tarkista tarina huolella ennen lähettämistä

- Kirjoita hän- tai minä-muodossa ja käytä imperfektiä

- Yhdellä hahmolla saa olla kaksi tarkistamatonta tarinaa

- Muista tehdä tarinasta riittävän pitkä, että saat kokemuspisteitä

- Älä kirjoita liian pitkää tarinaa!!! max. noin 1300 sanaa

- Yhdestä tarinasta voi saada max. 30 kp

- Nimi-kohtaan hahmon nimi (esim. Lehtitassu)

- Vuodenaika on sama kuin IRL

Jokiklaanin tarinat  [ Kirjoita ]

Nimi: Ullakolla

28.12.2017 15:07
---------------------------------------------------------------------------
Tästä alkavat uudet tarinat

Nimi: Kajotassu

24.06.2017 21:23
"Nosta katse Kajotassu! Juuri noin! Ei! Ei yhtään noin!" Tulipilkku huusi ja viuhtoi ympärilläni yrittäessään opettaa minulle maariistan pyytämistä. Luovutin surkean vaanimisyritykseni kanssa ja katsoin hämmentyneenä mestariani. Hän oli tänään yhtä kärttyisä kuin klaaninvanhin lehtikatona.
"Yritänkö uudestaan? Ehkä sinun pitäisi näyttää vielä kerran", ehdotin varovaisesti.
"Minun pitää ehtiä rajapartioon", Tulipilkku älähti ja viskoi selkeän ärtyneenä muutaman pikkukiven ilmaan.
"Ilman minuako?" hämmästyin. Ei ollut yhtään mestarin tapaista lähteä partioihin ilman minua, sillä tämä tykkäsi opettaa klaanivelvollisuuksien lomassa.
"Kyllä kai sinä jo hetken ilman minuakin pärjäät", naaras tuhahti ja lähti aluskasvillisuus heiluen kohti leiriä. Jäin pöllämystyneenä katsomaan hänen peräänsä enkä en ehtinyt vielä liikkuakaan, kun takaani tulla tupsahti esiin hengästynyt Kultatassu.
"Oletko nähnyt Väretassua? Harjoittelimme jäljitystä yhdessä, mutta kadotin hänen tuoksunsa", keltasävytteinen naaras huohotti. Hänestä huokui juoksun pintaan nostamaa lämpöä, joten ilmeisesti oppilas oli etsinyt Väretassua jo tovin.
"Haistoin hänen tuoksunsa hetki sitten. Se tuli tuolta päin", mau'uin ja viittasin hännälläni jokea kohti.
"Kiitos Kajotassu. Haluaisitko tulla mukaan? En ehkä ikinä löydä häntä yksin", Kultatassu maukui ja katsoi minua anovasti. Hymyilin pesätoverilleni.
"Tietysti tulen mukaan."

//Jatkan myöhemmin

Vastaus:

8 kp

Nimi: Unitassu

05.02.2017 00:27
Unitassu katseli yrttejä edessään. Nokipisara oli tuonut ne hänelle ja parantaja oli lähtenyt pesänsä syövereihin etsimään vielä lisää tunnistettavia kasveja. Kollin palatessa tuo toi mukanaan muutaman tutun näköisen sekä voimakas tuoksuisen kukallisen kasvin. Sen jälkeen parantaja istuutui tyyni ilme kasvoillaan hopeanharmaan naaraan eteen. Unitassu tarkasteli kasveja kulmat kurtussa ja yritti tunnistaa mielessään jokaista yrttiä yksitellen. Nokipisara oli rauhallinen liikkeissään ja odotti ymmärtäväisen hiljaa oppilaan valmiutta. Hopeanharmaa naaras nyökkäsi ja heilautti mahdollisimman rennosti häntäänsä, jotta ei osoittaisi liiallista jännittyneisyyttä.
“Ei tämä ole sen kummoisempi kuin edellinenkään tunnistustehtävä, sanot vain kaikkien muistamiesi kasvien nimet sekä sen, mihin niitä käytetään”, harmaa kolli naukaisi mahdollisimman rauhoittavasti ja ystävällisesti.
Unitassu huokaisi kollin pentumaiselle puheelle. Kyllä hän tiesi miten tämä meni, se vain jännitti. Ei muuta.
Parantajaoppilas nyökkäsi silti parantajalle, jonka kuului auttaa ja ohjata häntä. Se oli vain yksi syy, miksi naaras ei sanonut kaikkea mitä ajatteli. Nokipisara oli oikeasti ystävällinen ja mieleinen kissa, josta Unitassu piti ja jota hän syvästi kunnioitti sekä arvosti.
“Tuo tuossa-”, naaras aloitti ja osoitti hännällään noin kahdentoista kasvin rivistössä olevaa, keskellä komeilevaa ja keltaisena, mutta kuivuneena kukkivaa kasvia. Pienen hetken ajan vastaustaan mietittyään hän jatkoi melko itsevarmasti: “-on kehäkukka. Sitä käytetään verenvuodon ja tulehtumisen pysäyttämiseksi, tarpeen tullessa myös jäykkien nivelien tulehdukseen.”
Väritykseltään harmaaturkkinen parantaja nyökkäsi hyväksyvästi ja odotti kärsivällisesti seuraavan parantavan kasvin tunnistusta.
“Tuo taas on hämähäkinseittiä, joka ei ole kirjaimellisesti kasvi, mutta sitä käytetään verenvuotojen tyrehdyttämiseen”, Unitassu naukaisi. Nokipisara käänsi katseensa naaraaseen kuin odottaen lisäystä. Oppilas mietti hetken ja lausahti huolimattomuuteensa hyvin pettyneenä: “Sitä käytetään myös luunmurtumien sitomiseen.”
“Hienoa, ne olivatkin helppoja. Osaatko sanoa mikä tämä on ja mihin sitä käytetään?” parantaja kysyi ja osoitti käpälällään keltaisen kukinnon omaavaa kasvia. Sillä oli pienet vihreät lehdet, josta Unitassu tunnistikin kasvin leskenlehdeksi.
“Leskenlehti, hengityksen helpottamiseen, pentuyskään ja rikkinäisille tai muuten vain kipeille anturoille.”
Kolli nyökkäsi ja väräytti hyväntuulisesti viiksiään. Naaras nyökkäsi ja jatkoi sitten itsekin hieman tyytyväisyyttä tuntiessaan kasvien tunnistusta.
“Tämä tässä on...voikukka?” Unitassu nosti päätään kysyvästi parantajaa kohden. Kolli vilkaisi nopeasti kasvia jota naaras esitti voikukaksi, ja pudisti päätään. Hopeanharmaa naaras puuskahti erehdykselleen, mutta jatkoi kasvin tuijottamista silmät sirrillään.
Hän ei saanut jo kolmannen keltaisen kukan omistavan kasvin nimeä millään mieleen, joten hänen oli pakko luovuttaa ja antaa Nokipisaran sanoa sen.
“Keltamo. Sillä rauhoitetaan vaurioituneita silmiä”, parantaja selitti rauhallisella ja selkeällä äänellä. Unitassu nyökkäsi ja yritti painaa keltamon päähänsä tällä kertaa paljon paremmin.
“Nämä sinä varmasti tunnistat”, harmaa kolli naukaisi ja siirsi naaraan eteen pieniä siemeniä. Oppilas nyökkäsi.
“Unikonsiemeniä. Niitä käytetään unen saamiseen ja ahdistuksen sekä shokin rauhoittamiseen.”
“Hyvä, oikein hienoa. Tämä saa olla viimeinen, jotta ei tule liikaa yhdellä kertaa”, parantaja lausahti ja osoitti tassun kärjellään pitkää kasvia, jolla oli pieni haalean keltainen kukinto.
Naaras mietti tarkasti ennen kuin vastasi hieman epävarmasti: “Fenkoli? Sitä käytettiin..”, naaras aloitti ja yritti muistella mihin sitä käytettiin.
“Kyllä, kasvin nimi on oikea.”
“Ja sitä käytettiin lonkkien kipuun”, hopeanharmaa parantajaoppilas viimeisteli lauseensa ylpeänä.
“Oikein hienoa. Muistat jo muutaman hyvin tärkeän kasvin nimen ja käyttötarkoituksen”, Nokipisara kehui ja nousi ylös, napaten samalla tuomansa kasvit jälleen mukaansa. Unitassu katsoi mestarinsa perään ja odotti taas tuon palaamista.
“Minulla onkin sinulle oiva tehtävä loppu päiväksi. Saat vaihtaa klaaninvanhimpien pesän sekä pentutarhan makuusammalet tänään uusiin ja puhtaisiin. Ja jos jollakin heistä on punkkeja, irroitat ne ystävällisesti ja mukisematta. Saat toki pyytää jotakuta seuraksesi, jos satut saamaan sellaisen tällaiseen tehtävään”, parantaja naukaisi viiksiään väräyttäen palatessaan taas takaisin.
“Nokipisara, miksi ihmeessä? Meidän tehtävämmehän on parantaa ja auttaa kasveilla muita klaanilaisia. Ja muutenkin tuollaiset puuhat ovat suunnattu soturioppilaille, enkä juuri sattumoisin ole sellainen”, Unitassu naukaisi ja nousi neljälle tassulle. Naaraan hännänpää nytkähteli hermostuneesti tasaiseen tahtiin.
“Juurikin sen takia. Sammaleiden vaihto edesauttaa hygieniaa ja kouluttaa sinua auttamaan toisia kissoja, vaikka tehtävä ei olisikaan mieluinen”, parantaja sanahti hieman huvittuneen kuuloisesti, mutta silti selkeän tyynesti. Kolli katsoi ystävällisesti, mutta päättäväisesti naaraan keltaisiin silmiin. Oppilas nyökkäsi ja laski päätään kunnioittavasti alaspäin, ennen kuin poistui parantajan pesästä. Unitassu askelsi melko verkkaisen oloisesti tuoresaaliskasalle. Parantajaoppilas valikoi kasasta hiiren, joka oli sen haalistuneesta hajusta ja kylmästä ruumiista päätellen saalistettu jo eilen, ja laski sen maahan jalkojensa juureen, haukaten sitten siitä pienen palan. Hän nosti päänsä ylös ja katseli leiriä valppaana sekä kuulosteli ympärillään olevaa luontoa, joka ei ollut koskaan täysin hiljaa.
Hän todellakin halusi seuraa tällaiseen tehtävään, jossa kestäisi ikuisuus jos sen tekisi yksin. Niinpä naaras aikoi odottaa niin kauan, että hän saisi näköpiiriinsä jonkun sopivan, joka voisi auttaa häntä ilman sen suurempia sanaleikkejä.
||Voisiko tämä kyseinen kissa olla kenties Kajotassu? :3
Pahoittelen tönköstä ja melko lyhyestä tekstistä.

Vastaus:

Todella taidokkaasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu tarina. :3 Unitassusta tulee varmasti erinomainen parantaja. (Jatkan Kajolla heti, kun ehdin.)
24 kp

Nimi: Kajotassu

28.01.2017 12:25
"Herää Kajotassu! Mestarit odottavat", Väretassun ääni herätti minut syvästä unestani.
"Tullaan", mutisin ja nousin makuualusiltani oppilaiden pesässä. Oli kulunut muutama päivä nimityksestämme ja uudet velvollisuudet alkoivat tuntua jäykkyytenä lihaksissa. Sipaisin kielelläni pikaisesti sojottavat karvani ojennukseen ja marssin sitten sisareni perässä ulos lehtikadon kelmeään valoon.
"Huomenta Kajotassu. Toivottavasti nämä pitkät aamu-unesi eivät tule tavaksi", Tulipilkku huomautti heti minut nähdessään, mutta olin kuulevani naaraan äänessä myös hilpeyttä, mistä tiesin, ettei tämä ollut oikeasti vihainen. Nyökkäsin mestarilleni ja tervehdin sitten Korppikarvaa, joka istui hieman vaivautuneen näköisenä ja vaihteli painoa jatkuvasti jalalta toiselle.
"Tähtiklaanin tähden! Lopeta jo tuo hyöriminen Korppikarva. Mikä sinua vaivaa tänään?" Tulipilkku motkotti vanhemmalle soturille.
"Anteeksi, en voi sille mitään. Oksapennulla oli yöllä yskää ja minusta tuntuu pahalta jättää Peurakuono huolehtimaan pennuista yksin. Mitä jos se on vakavaa? Mitä jos se tarttuu Iltapentuunkin?" oranssinruskea kolli hermoili. Tulipilkku pyöräytti silmiään.
"Älä viitsi. Peurakuonolle voisi jättää vahdittavaksi vaikka kokonaisen klaanillisen sairaita pentuja ja hän pärjäisi silti", kilpikonnakuvioinen soturi huomautti kärsimättömästi. "Tulkaa, hukkaamme harjoitusaikaa tässä istuskelemalla." Niine hyvineen mestari kääntyi ja lähti kohti uloskäyntiä. Meidän ei auttanut kuin seurata perässä.

Päästyämme ulos leirin suojista jättäydyin kulkemaan Korppikarvan vierelle ja hipaisin tämän kylkeä rohkaisevasti hännälläni.
"Älä suotta murehdi pentujasi ja Peurakuonoa. He pärjäävät vallan hyvin ja onhan heillä Nokipisara huolehtimassa. Oksapentu on varmasti terve ennen kuin huomaatkaan", mau'uin soturille ja tämä katsahti silmiini kiitollisena.
"Kiitos sinulle Kajotassu. Olet varmastikin oikeassa", Korppikarva maukui ja kiristi sitten tahtia päästäkseen puhumaan Tulipilkun kanssa tämän päivän ohjelmasta. Väretassu siirtyi rinnalleni matkatessamme joen vartta pitkin kauemmas leiristä.
"Mitä luulet, pääsemmekö mukaan seuraavaan kokoontumiseen?" sisar pohti katse suunnattuna joen toiselle puolelle.
"Luulisin niin", vastasin ja pohdin, miltä muiden klaanien kissat mahtoivat näyttää.
"Seis!" Tulipilkku ilmoitti ja kääntyi katsomaan meitä. "Tässä on erinomainen paikka kalastaa."
"Mahtavaa!" Väretassu intoili. Korppikarva hyppäsi veteen ja kahlasi sinne, missä vesi ylettyi nuolemaan hänen vatsakarvojaan.
"Muistakaa, on tärkeää olla säikyttämättä kaloja ja odottaa juuri oikeaa hetkeä", kollisoturi ohjeisti ja oli aivan liikkumatta. Ehdin jo luulla hänen aikovan seistä siinä jähmettyneenä koko päivän, kun hän yhtäkkiä läimäytti tassullaan eteen ja kauhaisi kalan ilmaan. Korppikarva sieppasi eväkkään suuhunsa ja puraisi sen kuoliaaksi.
"Tosi hienoa!" Väretassu maukui ja sai mestariltaan lämpimän katseen.
"Teidän vuoronne", kolli mumisi kala suussaan. Kahlasimme rantaveteen ja yritimme ottaa mallia Korppikarvasta. Tulipilkkukin liittyi seuraamme ja vilkuili vaivihkaa edistymistämme samalla, kun yritti itsekin saada saalista. Tuijotin tiivisti veteen ja odotin. Vesi oli kylmää ja pian se alkoi jäätää tassujani, mutta en aikonut luovuttaa. Hopeanharmaa välkähdys. Siinä! Kahmaisin tassullani vettä, mutta en osunut kalaan. Näin sen viilettävän matalikossa, joten ryntäsin sen perään ja roiskutin vettä ympäriinsä yrittäessäni saada siitä otetta.
"Hei!" Väretassu naukui kiukkuisena, kun olin kastellut hänet roiskuttelullani. Kala oli tiessään. Myös Tulipilkku oli litimärkä ja Korppikarva yritti pidätellä naurua rannalla. Mestarini virnisti.
"Minä sinut opetan olemaan kastelematta mestariasi!" tämä uhosi ja kaatoi minut leikkisästi veteen. Nousin ylös sylkien vettä ja näin sisareni tirskuvan mutaiselle olemukselleni.
"Minä sinulle näytän!" huusin hymynkaari kasvoillani ja hyppäsin painimaan pentuetoverini kanssa.
"Tulepa sinäkin tänne, senkin mörökölli!" Tulipilkku huusi kiskoessaan Korppikarvankin veteen. Vettä lensi ympäriinsä, kun painimme kaikki neljä matalikossa. Tulipilkku kahmaisi tassuunsa pohjamutaa ja viskasi sen päin naamaani.
"Vai sellaista peliä", mutisin ja annoin samalla mitalla takaisin. Hetkessä vesisota oli muuttunut mutasodaksi.

"Mitä ihmettä te teette?" kajahti kova ääni rantatörmältä. Mudan ja veden viskominen loppui kuin seinään, kun käännyimme katsomaan puhujaa. Se oli Yötähti, joka ilmeisesti johti rajapartiota, johon kuuluivat hänen lisäkseen Haapasielu, Kultatassu ja Mustalilja.
"Mitä te teette?" Yötähti toisti kysymyksensä. Viimein Korppikarva havahtui puhumaan:
"Yötähti! Minä voin selittää kaiken. Olimme kalastamassa ja..."
"Vai niin. Onko tuo joku uudenlainen tapa hämätä kaloja?"
"Ei vaan me..."
"Yötähti, syy oli kokonaan minun", mau'uin ja sain kaikkien katseet kääntymään itseeni. "Roiskutin vahingossa vettä ja tilanne hieman riistäytyi käsistä." Tulipilkku nousi seisomaan.
"Ei, kyllä syy oli meidän kaikkien. Innostuimme vain vähän liikaa", mestari naukui ja katsahti minuun hyväksyvästi. "Mutta en voi väittää, etteikö tämä olisi ollut yksi hauskimmista koulutustuokioista ikinä." Päällikkö katseli meitä törmältä viikset huvittuneesti väpättäen.
"Jatkakaa vain, kunhan muistatte jossain välissä kouluttaakin oppilaitanne. Klaani tarvitsee sotureita peuhaavien pentujen lisäksi", Yötähti muistutti ja johdatti partionsa pois. Korppikarva katseli hetken nolona tassuihinsa, mutta naurahti sitten hieman. Nauru tarttui meihinkin ja hetkisen tirskuimme katsellen toistemme mutaisia olemuksia.
"No niin, ehkä olisi parasta peseytyä ja palata leiriin", Korppikarva ehdotti viimein ja me muut olimme samaa mieltä.

Vastaus:

23 kp

Nimi: Kajotassu

08.01.2017 14:41
"Rohkeasti nyt", emo maukui ja tuuppasi minua kohti päällikköä. Siskoni Värepentu hihkaisi riemusta ja säntäsi omalle paikalleen odottavan klaanin edessä. Minä tulin perässä rauhallisempaan tahtiin ja istahdin sisareni viereen.
"Värepentu ja Kajopentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iän ja on heidän aikansa tulla oppilaiksi", Yötähti naukui ja käänsi katseensa Värepentuun. "Värepentu, tästä hetkestä aina siihen päivään, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Väretassuksi. Mestariksesi tulee Korppikarva." Oranssinruskea kolli erkani kissajoukosta ja hymyili lämpimästi sisarelleni istuessan tämän viereen. Hän ja Väretassu tulisivat taatusti hyvin juttuun.
"Korppikarva, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut erinomaista koulutusta mestariltasi ja olet osoittanut olevasi harkintakykyinen ja kyvykäs soturi. Odotan sinun siirtävän kaiken tietosi Väretassulle", Yötähti maukui ja sitten oppilas ja mestari koskettivat kuonoja hieman kömpelösti. Nyt päällikkö kääntyi minun puoleeni.
"Kajopentu, tästä hetkestä aina siihen päivään, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Kajotassuksi. Mestariksesi tulee Tulipilkku." Käännähdin katsomaan lähestyvää kilpikonnakuvioista naarasta. Tämä asteli päättäväisesti eteen ja kävi istumaan rinnalleni.
"Tulipilkku, olet valmis ottamaan oman oppilaan. Olet saanut erinomaista koulutusta mestariltasi ja olet osoittanut olevasi taitava ja peloton soturi. Odotan sinun siirtävän kaiken tietosi Kajotassulle." Kohotin kuonoani ja kosketin mestarini kylmää nenää tuijottaen samalla tämän tuikkiviin silmiin.
"Väretassu! Kajotassu!" huudot kohosivat pimenevälle taivaalle. Yritin tavoittaa mestarin katsetta, mutta tämä ei enää ollutkaan vierelläni. Sen sijaan ympärilläni hyöri valtavasti kissoja toivottamassa onnea tielleni matkalla soturiksi. Lopulta joukko harveni ja huomasin Väretassun puhumassa innokkaasti emon ja isän kanssa. Myös Korppikarva oli siellä. Koska mestarini oli kadonnut jonnekin, liityin heidän joukkoonsa ja sain emolta heti kunnon korvapesun.

"Olen niin ylpeä teistä kummastakin", Murattivarvas maukui liikuttuneena.
"Saat olla vielä ylpeämpi, kun saamme soturinimemme", Väretassu naukaisi tomerasti. Väretassu ja minä juttelimme jonkin aikaa tulevasta koulutuksestamme samalla, kun Koivuturkki, Murattivarvas ja Korppikarva keskustelivat jostain kalastukseen liittyvästä.
"Siinähän sinä olet, Kajotassu", Tulipilkun ääni kajahti takaani. "Alkaa olla myöhä ja meillä on huomenna paljon työtä. Teidän olisi parasta mennä nukkumaan, vai mitä Korppikarva?"
"Ehdottomasti. Kysykää Kultatassulta neuvoa petien kanssa", kolli maukui. Nyökkäsimme ja juoksimme Väretassun kanssa kilpaa oppilaiden pesälle.
"Hei, te kaksi! Odottelinkin jo teitä", Kultatassu tervehti iloisesti, kun ryömimme sisään.
"Hei Kultatassu", mau'uin ja tarkkailin kullankeltaisen naaraan olemusta, josta paistoivat koulutuksen mukanaan tuomat lihakset, voima ja ketteryys.
"Tein odotellessani teille kummallekin pedin valmiiksi. Eivät ne kummoiset ole, mutta ehdimme pehmustaa niitä mukavammiksi huomenna", pesätoverimme sanoi esitellen kahta kelvollisen näköistä makuupaikkaa.
"Kiitos, ne ovat oikein hyvät", naukaisin ja käperryin haukotellen toiselle juuri valmistuneista pedeistä. Haukotukseni tarttui muihinkin ja niin olimme kaikki kolme pian syvässä unessa.

Vastaus:

12 kp

©2019 Kuunkehrä - suntuubi.com